torstai 22. joulukuuta 2016

The Season Of Giving

Eletään aikaa vuodesta, joka on täynnä rakkautta, antamista, kiitollisuutta, onnellisuutta ja yhdessäoloa. Just tähän aikaan vuodesta tunnen todellista onnellisuuden tunnetta. Sellasta, mitä ei tunne kertaakaan aikaisemmin saman vuoden aikana ennen joulua. Niinkuin joka vuosi joulunaikaan kerronkin, joulu on mulle henkilökohtaisesti tärkeetä aikaa. Sillon haluan erityisesti osoittaa läheisimmille rakkautta, antaa jotain odottamatta sitä vastapalvelusta. Se tuo mulle jouluna hyvänolon tunteen. Sitä tunnetta ei yksinkertaisesti voita mikään muu.

Vaikka joulu on osittain myöskin kiireistä ja stressaavaa aikaa (myös mulle, tänäkin vuonna), niin kaiken sen häsläämisen jälkeen kuitenkin kaikelle on tarkoituksensa. Se hetki, kun koko perhe ja läheiset kokoontuu samaan huoneeseen yhdessä viettämään tätä joulunaikaa. Sillon tulee se todellinen rauhoittumisen paikka ja kaikki se stressi ja turhanpäiväinen hössötys poistuu sen jouluaaton fiiliksen mukana. 
IMG_9808 IMG_9860 IMG_9896 IMG_0013 IMG_9927
Mulla alkoi loma jo maanantaina ja onkin ollut ihana odotella joulua laittamalla kotia kuntoon. Oon saanu rampata monenakin päivänä hoitamassa vielä viimeisiä jouluviimeistelyjä kaupungissa ja sen ihmishulinan keskellä se on ollut aika kamalaa. Silti tää valmistautuminen jouluun on vaan aina yhtä ihanaa. Stressi siis rupeaa kuitenkin helpottamaan, lahjat on hankittu ja paketoitu, leipomukset leivottu ja joulufiiliskin on täysin kohdallaan. Ihanaa joulunodotusta jokaiselle sinne ruudun toiselle puolelle! 

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

My wishlist for Christmas

Miten mielettömän onnellinen fiilis mulla onkaan siitä, että jouluun on enää alle viikko. Kaikkien mua pidempään seuranneiden pitäis tietää, miten jouluihminen oonkaan, eli joulua ei siis vaan voi hehkuttaa tarpeeksi. Ensimmäiset joulufiilikset tottakai lähtee toivomuslistasta joulupukille, ja vaikka nää toivomuslistat onkin aina enemmän ja vähän vähemmän turhia, niin silti näitä on aina yhtä kiva tehdä. 

Mitä vanhemmaks mä tuun, sitä enemmän rupeen ajattelemaan, mitä oikeasti tarvin ja tuun tarvitsemaan. Nyt kun eessä on täysikäisyys ja haave omasta kodista, on hyvinkin aiheellista toivoa sinne kotiin jotain kivaa, että on ees jotain, millä päästä sitten alkuun. Iittalan valkoiset Teema-astiat on mun mielestä kauniita kaikessa yksinkertaisuudessaan. Koska tykkään muutenkin Iittalan astioista, ois kiva saada rinnalle myös viinilaseja ja yksinkertaisia kartiojuomalaseja. Myöskin kastehelmi-sarjan tarjoiluastiat on mun mielestä must have! Mun toivelistaan kuuluu myös Gantin käsi- ja vartalopyyhkeet, ne ainaiset aamutakki ja aamutohvelit, laadukkaammat meikkisiveltimet, meikki ja korutelineet, hiustenkuivain, juomapuollo, uusi tuoksu, Tommy Hilfigerin laukku sekä piiitkään hinkumani treeniohjelma ja ruokavalio!
All I want for christmas..


Kuitenkin kaikista tärkein ja isoin toivomus on se, että kaikkien niiden lahjojen ympärillä ois perhe ja läheisimmät onnellisia toisiinsa kietoutuneena. Joulu voi olla rikas ilman lahjatulvaa ja kaunis omassa koruttomuudessaan, joten mulle kaikista tärkeintä on päästä viettämään sitä rakkaimpien ympärille.

Minkälaisia toiveita teidän listat pitää tänävuonna sisällään?

lauantai 10. joulukuuta 2016

Tukkatarinointia

Mitä mun hiuksille kuuluu??? Luonnollisestikkin, oon aina välittänyt ulkonäöstäni ja mitä mun hiuksiin tulee, niin niitä on värjätty ja laitettu esikoulusta saakka! Kyllä. Edelleen pitkät, paksut ja suhteellisen hyväkuntoiset mun hiusten historiaa ajatellen. Oon luonnostaan vaalea, tai miksi sitä kuuluisaa suomalaista maantienharmaata kutsutaankaan. Sen jälkeen oon ollut oranssitukkainen, pinkkitukkainen, tummatukkainen punatukkainen,  ruskeatukkainen, ''vetyperoksidi''blondi, jotain keltaisen ja oranssin jäljitelmää ja mitä kaikkea näitä nyt sitten ikinä onkaan. Oon kuitenkin viihtynyt suurimman osan elämästäni tummassa tukassa. Tumma on semmonen tuttu ja turvallinen, se sopii mulle ja kaikkea muuta. Aina on mieli kuitenkin jossain välissä muuttunut tai väri käynyt tylsäksi ja vaihtelua on kaivattu. 

Ainakin viimeisen vuoden oon ollut pysynyt tummassa. Viimeksi kun olin kyllästynyt tummanruskeeseen ja siihen lämpimään sävyyn mikä puski läpi, laitettiin tukka kokonaan mustaksi ja taitettiin latva vielä sinimustaksi. Mustassa tukassa mä viihdyin aivan liiankin hyvin. Koin sen kaikista eniten mun jutuksi, mutta järkevästi ajatellen, sen ylläpitäminen oli mulle ihan liian vaikeeta. Valkonen tyvikasvu kasvoi näkyviin aina viikon värjäyksen jälkeen ja koska mun rehellinen mielipide tyvikasvuun on ehdoton ei ja hyi, niin päätin ryhtyä niinkin pitkään projektiin, kun lähteä kymmenen vuoden jälkeen havittelemaan sitä omaa, luonnollista sävyä.
Desktop
Kun lähtökohta oli musta ja tavoite on vaalea, on pakko aloittaa vaalennus niinsanotusti värinpoistolla. Kampaajakielekkä vaalennusjauheella, missä ei siis ole väriainetta, vaan ainoastaan väriä poistavia aineita. Mun tapauksessa tää vaalennusprosessi on pitkä, enkä halua rasittaa mun hiuksia liikaa, niin päätettiin alottaa tosi pienin vaihein pelkästään tekemällä paljon ohuita lastaraitoja koko päähän. Seuraavalla kerralla toistettiin sama kaava, mutta vaalentamalla niitä kohtia, joita ei vielä edelliskerralla vaalennettu. Ylemmässä kuvassa lähtökohta ja ensimmäisen raidotuksen jälkeinen lopputulos. Tää oli yllättävänkin hyvä lopputulos siihen nähden, miten tumma mun tukka olikaan..

Oon etuoikeutetussa roolissa sen ansiosta, että opiskelen parturi-kampaajan alaa ja värikäsittelyt on mitä kiinnostavin juttu. Kaikista siisteintä on ehkä, kun pystyy ite suunnittelemaan käyttäen omia ideoita värjäysmenetelmiin. Tänkin projektin suunnitelma on ihan mun omaa käsialaa, enkä oikeasti malta odottaa, minkälaiseen lopputulokseen tässä sitten ikinä päädytäänkään! Alemmassa kuvassa toisen raidoituksen jälkeen. Tukka on heti kertaheitolla vaaleemman olonen ja oikeasti viihdyn jo tässä, vaikkei tää vielä ole lähelläkään sitä mahdollista lopputulosta.
Desktop1
Projekti jatkuu niin kauan tällä samalla vaalennusmenetelmällä, että pohja on niin vaalea, että siihen voi jo lätkästä värin ja lähtee väreillä toteuttamaan lopputulosta. Tavoitteena on saada tyvestä mahdollisimman oman hiusten sävyinen ja saada latvaan paljon seiskan ja kasin tummuisia raitoja.


Minkäslaisia fiiliksiä tämmönen vaaleempi lookki mulla näyttää teidän silmään? 

torstai 8. joulukuuta 2016

Aina yhtä ihana Joulukuu

On taas pieni tovi kulunut siitä, kun viimeksi tänne oon kirjoitellut. Empä tiedä onko mua täällä kukaan kaivannutkaan, mutta niinkun takas tänne kirjotuspuuhiin palatessa kerroinkin, että aion tehdä tätä just sen oman jaksamisen ja ajan mukaisesti ja niin se onkin ollut paras. Vaikka palo tähän hommaan on aina yhtä suuri, on mulla myös keskittyminen niin moneen muuhun juttuun, että pakko vetää raja johonkin. Silloin kun mun blogiajat oli parhaimmillaan, tein tätä niin isolla sydämmellä, että se riisti multa tiettyjä asioita elämästä ja ajatukset oli pelkästään blogin ympärillä. Koin sen jopa ahdistavaksi, joten ehkä parempikin, että osasin ja uskaltauduin luopumaan siitä ainakin hetkeksi.

Viimesimmät kuukaudet ilmeisesti meni ohi yhtä nopeesti kun aina, vaikka osa musta ei voi uskoa tän loppuvuoden vierivän eteenpäin näin nopeesti. Huhhuh sanon minä. Meidän ihana Kosin loma tuli, oli ja meni ja ilmeisesti vei mukanaan tän tuoreen bloggausinnonkin mistä kerkesin teille jo hehkuttaa. Silloin tänne Suomeen palatessa syksy olikin kerennyt edetä jo pitkälle ja ennenkuin kerkesin siitä edes kunnolla nauttimaan, niin täällä olikin jo marraskuu ja lämpömittarit on muuttuneen kylmyysmittareiksi ja näyttää jo aika karusti miinusta. Nyt joulukuun puolella tähän aletaan jo tottumaan ja alan ehkä taas jopa pitämään talvesta. Tai no, joulukuusta. Jokainen mut tunteva ihan varmasti tietää, miten joulufriikki oonkaan..
IMG_9654
IMG_9706
Kello: Kultasepänliike Hanna Niemi

Tänään oli jotenkin sellanen kunnolla ihana fiilis tulla kirjottelemaan, joten tein sitten samalla useammankin postauksen valmiiksi odottelemaan julkaisupäivää. Koitan nyt muutenkin jaksaa vähän reippaammin kuljettaa tuota kameraa mukanani.. Mutta siis, viikonloppuna ois tulossa ainakin mun tukkaan liittyvää postausta, joten stay tuned! Ihanaa alkavaa viikonloppua <3

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

PACKING FOR GREECE

Oon lahjakas ihminen, mut en tiedä onko jotain mennyt pieleen siinä välissä, kun piti lähteä ensimmäistä kertaa reissuun.. Vai oonko ikinä pakannut omia tavaroitani? Nimittäin allekirjoittaneen heikoimpiin osa-alueisiin kuuluu pakkaaminen. Olin mä sitten lähdössä kolmen kilometrin päähän yhdeksi yöksi, sadan kilometrin päähän viikonlopuksi tai viikoksi jonnekkin vielä kauemmaks, pakkaaminen tuottaa mulle aina kaikista isoimman päänvaivan. Me ollaan nimittäin perjantaina lähdössä viikoksi Kreikkaan Kosille ja oon sivuuttanut pakkaamista ihan viimetinkaan - niinkuin aina. Mä en tiedä mitä mä tarvitsen, mitä haluan, millä vaatteilla tarkenen, millä kengillä jaksan kävellä yms. Kun vaatteita on ihan liikaa (hahah tuskinpa), on niistä vaikea saada vain murto-osa pieneen matkalaukkuun josta sun pitäis saada seitsemäksi päiväksi kaikki tarpeellinen. Miten kukaan ikinä on onnistunut siinä?
IMG_5029
Meidän reissu Kosin saarella tulee varmasti pitämään sisällään paaaaljon aurinkoa ja hotellialtaalla lojumista, aamulenkkejä auringonnousussa ja risteilyjä, illanviettoja toinen toistaan hienommissa ravintoloissa. Mukaan mä oon siis pakannut bikinit, lenkkikengät ja muut varusteet, pari biitsimekkoa ja muutaman hienomman vaatekappaleen illallisia varten ja tottakai kasa aurinkolaseja, mutta SILTI oon varma, että jotain puuttuu. Enhän mä oo ainut pakkaamisesta hiustenlähtöä kärsivä, enhän..?
IMG_5064
IMG_5044
Meidän lento siis lähtee Helsingistä perjantaiaamuna kahdeksan paikkeilla joten matka lähenee jo kovaa tahtia! Ihana päästä hetkeks haukkaamaan happea jonnekkin kauemmaks, sillä mullla on viimeaikoina ollut paljon kaikenlaista ja hiustenlähtöä on aiheuttanut moni muukin asia kun pakkaaminen (hahaha), joten tää reissu tulikin just oikeeseen saumaan. 

Jos jollain on kokemusta meidän matkakohteesta Kreikan Kosin saaresta, ois mukava kuulla teidän vinkit esim. ihanien rantojen ja raflojen suhteen, mitä kannattais nähdä ja mikä ehkä jättää näkemättä? 

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

SUNDAY MOOD

Jos mä saisin päättää, niin olisin valmis skippaamaan sunnuntaipäivät ja herätä seuraavan kerran vasta maanantaiaamuksi kouluun. Sunnuntait tulee aina vietettyä yhtä laiskalla muudilla, kun aina ennenkin, eikä tääkään aamu oo poikkeus. Heräsin aamulla ehkä vähän liiankin aikasin, vaikka oisin saanut vedellä sikeitä keveesti vielä tunteja, mut uni loppu lyhyeen. Olin koko lauantain ihan hapoilla perjantain duuni-illasta, eikä sentakia viikonlopun aikana sit tullu tehtyäkään mitään ihmeellistä. Vaikka oon tosi tekemisen tarpeessa oleva ihminen, niin silti oikeesti välillä ihan hyvä, ettei oo suurempia suunnitelmia. Kerkee vähän hengittää..
IMG_4933
IMG_4941
IMG_4945
Nyt aamukahvin nauttineena aattelin raahata itteni salille tekemään jotain järkevämpää tän sängyssä makaamisen sijasta. Ihanaa sunnuntaita, oli se sit teidän kohdalla yhtä rauhallinen kun mun tai sit toisesta ääripäästä! 

perjantai 9. syyskuuta 2016

TODAY'S MAKE UP JA MUUTAMA VINKKI

Oon tänään menossa duuniin illaksi Kokkolan kaupan- ja kulttuurin yöhön, joten valmistautuessani illan rientoihin kokosin
teille muutaman vinkin täydellisen viikonloppumeikin loihtimiseen!
IMG_4796
• Panosta meikkipohjaan. Pohja on meikin a ja o. Se, miten luot sun meikkipohjan, vaikuttaa siihen, miltä saat sun silmämeikin näyttämään. Mä itse tykkään käyttää voidemaisia tuotteita, eli mun meikkipohjaan kuuluu meikkivoide, varjostus- ja korostusvärit, sekä puuteri jolla kiinnitetään meikki ihoon. Näiden kombon oon todennut parhaaksi meikkipohjaksi itselle. 
Käytä värejä ja sävyjä, jotka korostavat juuri sinun piirteitäsi. Käytän yleensä aika tummia sävyjä omassa meikissä, koska oon hyvin kontrastinen sävyiltäni ja haluan tuoda silmiä entistä enemmän näkyville. Myöskin se, että mulla on vihreät silmät, mun kannattaisi suosia vihreitä ja vihertäviä sävyjä luomilla mielummin, kuin sinisiä ja sinertäviä. 
IMG_4739
IMG_4810
• Varjosta ja korosta kasvojen eri kohtia. Näin saat meikin näyttämään kolmiulotteiselta ja tällä kikalla pystyt kaventamaan kasvojen ongelmakohtia Korostan itse aina kasvojen korkeimpia kohtia tosi vaalealla korostusvoiteella, kuten poskipäät ja nenänvarsi. Varjoa käytän poskien alapuolella.
 Käytä luomissa vähintään kahta sävyä. Monisävyinen luomiväri luo kivemman katseen, kun se, että koko luomelle on tuputettu vaan valkoista luomiväriä. Luomissa mulla on melkeen aina kolmeakin sävyä, sillä käytän liikkuvalla luomella jotain kontrastisempaa sävyä ja luomen kuopassa käytän tummempaa tuomassa korkeampaa vaikutelmaa mun raskaille silmäluomille.
IMG_4921
IMG_4851
Muista häivyttää rajat. Niin luomiväristä, kuin aurinkopuuteristakin. Selvät rajat on kaikista kauheinta katseltavaa, joten panostakaa niiden häivyttämiseen. 
Piirrä kulmat aina asteen vaaleammalla värillä kuin hiukset. Toisinkuin vaaleatukkaiset, aina asteen tummemmalla. Näin saat kulmiin luonnollisemman vaikutelman, vaikka ne oliskin piirretty.
IMG_4913
Mun meikki koostui kokonaisuudessaan ArtDecon ihanista meikeistä, lukuunottamatta huulipunaa joka on ihana nyxin mattapuna. Toivottavasti saitte parhaimmat vinkit talteen! Mä jatkan nyt matkaani meikistä hiustenlaittoon ja sitten suuntaan kaupunkiin. Oon kello 19-20.30 Kultasepänliike Hanna Niemellä, tervetuloa moikkailemaan mua. 

maanantai 5. syyskuuta 2016

Drama Queen

Missivuoden aikana oon saanut tehdä keikkaa aika kivasti juontohommista muotinäytöksiin, mut kuvauskeikat on ollut ehkä mun suosikkeja. Oon käynyt lukuisia kertoja mainoskuvauksissa mm. Halpa-Hallin kuvastoihin (ootteko bongailleet ilmaisista mainoslehdistä?) ja muutamia kertoja ihan oman mallikansion päivittämiseksi studiokuvauksissa. Jotenkin miellän itseni mainosmalliksi, vaikka mittojen ansiosta mulla ois mahdollisuuksia laajemmallekkin duunille, mutta kameran edessä pörrääminen on jotenkin niinsanotusti mun juttu. Viimeviikolla pääsin käymään jo toiseen otteeseen Mediakeskus Limellä kuvattavana, mutta tälläkertaa kuvat on media-assistentti opiskelijoiden kädenjälkeä. Mun mielestä kuvat on ihan mielettömän hyvää jälkee siihen nähden, et kuvien takana on opiskelijoita. Kuvauksissa mulla vierähti reippaasti koko päivä ja sen ansiosta olin seuraavat päivät ihan rätti väsynyt, koska se on oikeesti aika raskasta puuhaa. Kaikkien pitäis tulla kahdeksaks tunniks kameran eteen pyörimään ja kysyä iteltään sen jälkeen, että vieläkö mallinura on helppoa.. :D

Vaikka oon yleensä aika hymyilevää ja nauravaista tyyppiä, se harvemmin välittyy kuvien läpi.. Onneks tän valaisun aiheena olikin dramaattisuus, niin sain ihan hyvän maun kanssa unohtaa hampailla hymyilemisen.. Nimimerkillä, en tykkää mun hymystä. 
olivian_kuvaussessio_audiu15 (35 of 217)
olivian_kuvaussessio_audiu15 (56 of 217)
olivian_kuvaussessio_audiu15 (50 of 217)
olivian_kuvaussessio_audiu15 (96 of 217)
olivian_kuvaussessio_audiu15 (66 of 217)
Flickr on ilmeisesti päässyt taas tän taukoilun aikana ilmeisesti päässyt uudistumaan, joten osaako joku sanoo, että miten noi flickr palkit tälläkertaa sais pois noista kuvista? Tai miten ylipäätänsä nykyään noita kuvia lisätään, käyttääkö kukaan ees enää flickriä? 

Tsemppiä jokaiselle uuteen viikkoon! ❤ Olivia

torstai 1. syyskuuta 2016

Jokainen loppu on uuden alku

Palataan hetkeksi vuosi taaksepäin. Just näihin samoihin aikoihin kesän lopussa, mut kruunattiin Miss Kokkolaksi. Kaikki tapahtui niin äkkiä ja tää oli iso muutos mun elämään. Näin jälkeenpäin ajatellen, en ollut edes varautunut siihen kaikkeen, mitä mun missivuosi näin kaikenkaikkiaan toi tullessaan. Julkisuutta, jota en osannut odottaa, paljon uusia kuvioita elämään, töitä mallina, uusia ihmissuhteita ja lähes kokonaan uusiksi pistetty elämä, johon päätin tarttua ja ihan hetkessä se olikin jo menoa. Blogi kulki kokoajan mun mielessä, mutta juttu rupes hiipumaan sitä myöten, kun mun kuviot rupes muuttumaan. Vuodenvaihteen jälkeen en jaksanut enää edes vaivautua postailemaan, koska tiesin, etten millään pystyis pitämään niin montaa rautaa tulessa samaan aikaan ja vaikka oisin pystynyt, niin tuskin oisin kauaa jaksanut. Päätin tehdä niin, mikä sillon tuntui parhaalta vaihtoehdolta mulle. Jättää blogihommat siihen.  

Jäin siis odottelemaan sitä hetkee, kun tää taas tuntuis oikeelta. Kuluneen vuoden jälkeen kuitenkin, nyt, tässä, tänään, kruununi luovuttaneena ja uutena ihmisenä tää homma tuntuis musta taas hyvältä. Nyt, kun tiedän mitä haluan ja tiedän mitä aion elämässäni saavuttaa. Haluan kuitenkin jatkossa tehdä tätä omien voimavarojeni mukaisesti. Mulla on myös koulu käytävänä ja työt hoidettavana, joten nää asiat pysyy mulla elämässä ykkösenä. Teen tätä silloin, kun se tuntuu musta hyvältä. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan tän blogin puolella, niinkuin muutenkin elämässä. Kokemuksella voin sanoa, että tää elämä on yllätyksiä täynnä!  ''If you're brave enough to say goodbye, life will reward you with a new hello'' Uskon tähän tällä hetkellä enemmän, kun mihinkään muuhun.
olivia_audi15-476
olivia_audi15-489
Fiilis on vielä aika ruosteinen ainakin tän kirjoituksen suhteen, mut eihän sekään ihan hetkessä onnistuneesti luonnistukkaan. Oon ihan superinnoissani tästä mun comebackistä, ootteks te? Onko teillä jotain ideoita postauksien suhteen, mitä nyt päällimmäisenä haluaisitte lukee/nähdä/tietää tän tauon jälkeen? Palataan taas, mulla on ollu sairas ikävä tätä!