torstai 29. lokakuuta 2015

AJATUKSIA ELÄMÄSTÄ

Mä rakastan kirjoittamista. Kirjoittamista kaikesta mitä rakastan ja vähemmän rakastan. Mä jaan mun elämäni täällä, jaan ne kaikki hyvät jutut. Miksipä siis en jakaisi niitäkin juttuja, jotka koskettaa mua syvältä sisimmästäni.. Ne jutun on nimittäin iso osa mun elämästä, niin kuin kaikkien meidän. Nytpä siis kirjoitan mun tunteista, mun pahasta olosta ja asiasta, miltä kukaan meistä ei tule välttymään.

Päällimmäisinä tunteina on tyhjyys ja voimattomuus. Tuntuu, kuin elämä olisi pysähtynyt. Rakas läheinen on nukkunut pois. Lähtenyt parempaan paikkaan. Kuolema pysäyttää aina, mutta mä en muistanut, miten pahalta se tuntuikaan. Se sattuu ja tekee kipeää. Vaikka se kuuluu jokaisen meidän ihmisen elämänkaareen, sitä ei vaan siltikään pysty käsittämään. Voiko elämä olla oikeasti niin nopeasti ohitse? Mä en tiedä. En tiedä pystyykö asiaa ikinä käsittämään. Sen tiedän, että suru ei lopu koskaan. Se vain muuttaa muotoaan.

Mun viikosta tuli maanantaina ihan äkkiseltään raskas, mutta mä selvisin. Selvisin, koska se liekki mun sisällä mikä löytyy meistä kaikista, paloi voimakkaammin, kun liekki mun ympärillä. Mä löysin valoa huomiseen ja valoa tulevaisuuteen. Ymmärsin, miten meidän on elettävä päivä kerrallaan. 
Desktop
Mulla on edessä jännittävä kisaviikonloppu Rovaniemellä, jonne mä suuntaankin jo huomenaamuna aikaisin. Sunnuntaina selviää, kuka meistä finalisteista on seuraava Miss Pohjois Suomi Beauty! Viikonlopun tunnelmia voi seurailla mun instagram tilillä ja myöskin snapchatissa (oliviamyllyla). 

Mun viikonloppu starttasikin jo tänään, mutta toivottelen teille jo nyt oikeen reipasta viikonloppua ja muistetaan, että huomisesta löytyy aina valoa! <3

2 kommenttia:

  1. Voih, voimia ihan hirveästi sinne Olivia ♥ Itse menetin mulle niin rakkaan ihmisen kaks kuukautta sitte ja aluksi tuntu, että aivan koko maailma pysähty. Tuntu ihan mahottomalta jatkaa elämää, edes jollakin tasolla normaaliin tapaan.

    Nyt kuitenki tunnelin päässä näkyy jo paljon enemmän valoa ja vaikka ikävä onkin yhä aivan valtava, pystyy nyt jo kuitenki muistelemaan myös niitä kaikkia hyviä muistoja, joita saatiin yhessä kokea.

    Muista antaa itelles aikaa tehä surutyötä ja oo armollinen itelle. Aina ei tarviikkaan jaksaa, se on ihan ymmärrettävää. Haleja ja tsemppejä vielä niin paljon!

    VastaaPoista