keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

ROCKY ROADS

Oon niin niin niin monta kertaa halunnut koittaa rocky roadien tekemistä ja monesti mun on pitänytkin, mutta se on aina vaan jäänyt sinne takaraivon unohtumislistalle. Tai voi olla myös mahdollista, että erittäin laiskana leipurina en ole edes viitsinyt vaivautua niiden tekemiseen, vaikka homma vaatiikin vaan pääosin sitä sulattamista ja pilkkomista, eikä desimittoja tarvita mihinkään. Mä määrittelen kuitenkin kaiken tuollaisen leipomiseksi, joten ei kai sitten ole mua vaan napannut.. Sain kuitenkin täydellisen mahdollisuuden lähteä testaamaan näitä, kun äiti stressasi tarjoiltavien määrästä isoveljen valmistujaisjuhliin. Ainoana ongelmana koin vaan sen, että suklaan riittävyyttä on hirveän vaikea arvioida, kuten meillä, jouduttiin kesken kaiken lähteä kaupasta hakemaan lisää suklaata. Näihin on helppo soveltaa itse mitä ikinä vain haluaa tai mistä itse tykkää. Mä en käyttänyt mitään valmista ohjetta, vaan vetäisin vain päästäni jonkinsortin ainekset ja käytin suolapähkinöitä, vaahtokarkkeja, lakuja ja poppareita. Jättämällä huomiotta suklaan loppumisen ja vaikka itse sanonkin, nää onnistuivat muuten todella hyvin ja siltä maistuivatkin! Nam.
IMG_1940
IMG_1943IMG_1953
Oottekos te kokeilleet jo näitä kauemmin nousussa olleita rocky roadeja? Ps. Onks näille mitään fiksua suomalaista nimee? Jos ei, niin pliis keksitään sellanen. Rocky roads kuulostaa enemmänkin joltain rokkileijonilta (have no idea why) tai saa päässä soimaan katy perryn roar -biisin..

6 kommenttia:

  1. Oi näyttää tosi herkulliselta! Oon itsekin miettinyt monesti, että olisi kiva kokeilla rocky roadeja, mutten oo vielä saanut aikaiseksi :) Onneksi nyt kesällä on enemmän aikaa! ;)

    http://marjukkakatariina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tee ihmeessä! Nää karkottaa kyllä makeenhimon nopeasti. ;p

      Poista
  2. Mä ooon tainnut pariin kertaan tehdä noita, ja molemmilla kerroilla tuli aika pieni satsi, vaikka mulla oli muistaakseni kolme levyä suklaata! Ihan sairaan hyviä ja upposi kyllä nopeasti mulle ja kavereille! :D

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kyllä uppoaa, jos oikeen makeasuu on (niinkuin minä. :-D) Sillä melko makeita nää ainakin on! Tärkeintä että hyviin suihin menee. ;-)

      Poista
  3. Ei liity mitenkää tähän postaukseen, mutta onko sulla ask ja mikä sen nimi on?:) pääsitkö muutes sinne minne hait?:) tsemiä uusiin koitoksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! Mut löytää sieltä nimellä oliviamyllyla. Ja pääsin! Huh mikä helpotus. Kiitos sulle <3

      Poista