torstai 11. kesäkuuta 2015

YHTEISHAUSTA

Nyt vihdoinkin on oikea aika kirjoitella siitä kuuluisasta yhteishausta ja ennenkaikkea mun tulevaisuudesta. Mun ajatukset on hakemisen jälkeen olleet niin sekavat, että minkäänlaista selvää tekstiä tuskin olisin saanut tänne raapustettua, mutta nyt, kun kaikki on selvää, onnistuu tämä varmasti huomattavasti paremmin.. Tietenkään lukuunottamatta sitä, miten innoissani mä olen!

Aloitetaanpa siis vaikka siitä, minne tai ylipäätään mille alalle mä olen hakenut. Aika monelle varmastikkin tietämättäkin selvää, että mua kiinnostaa muoti ja kauneus. Haluan siis rakentaa tulevaisuuteni muodin, kauneuden, trendien ja hyvinvoinnin pariin. Mä en yläasteen aikana koskaan ottanut stressiä siitä, mille alalle mä haen, sillä se on ollut mulla tiedossa lähes koko elämäni ajan. Kymmenien opokeskustelujen ja vaihtoehdoista juttelemisen jälkeen hakujärjestys oli seuraavanlainen. 
1. Keski-Pohjanmaan ammattiopisto, Kokkola, hyvinvointikampus, Hiusalan perustutkinto. 
2. Vaasan ammattiopisto, Hiusalan perustutkinto. 
3. Vaasan ammattiopisto, Kauneudenhoitoalan perustutkinto. 

Voitte siis kuvitella, millainen 16-vuotiaan, ikänsä äidin helmassa asuneella, olo on ollut laitettuaan jo kakkosvaihtoehdoksi toisen paikkakunnan. Kokkolan paka puolelle ei ollut ollenkaan pääsy- tai soveltuvuuskokeita, joten Kokkolaan päästäisiin vaan pelkkien todistuksen pisteillä ja keskiarvolla. Jos hakijoita olisi vähän, olisi mulla mahdollisuus olla yksi onnekas, kun taas jos hakijoita olisi enemmän, olis mun koulupaikka kotikonnuilla vaakalaudalla. Vaasassa mä kävin soveltuvuuskokeissa molemmille aloille, mikä helpotti, sillä mä pääsin näyttämään omia taitojani muillakin tavoin, kun niillä todistuksessa olevilla kutosilla ja seiskoilla. Kuitenkin tuntui hullulta ajatus asua yksin vieraalla paikkakunnalla, vaikka koitin siihenkin ajatukseen totutella. Mä olin kyllä melko valmis Vaasaan lähtemään, sillä olin jotenkin tosi varma siitä, että mulla ei ollut isoa mahdollisuutta päästä Kokkolaan. 

Asiaa jännitettiin, puhuttiin vaihtoehdoista sadat kerrat äidin kanssa, itkettiin parit kyyneleet ja murehdittiin, välillä masensi ja välillä oli kiva olo. Multa kyseltiin, että mitä jos pääsenkin Vaasaan..? En osannut vastata, sillä mulla ei oikeesti ollut vastausta. Mun koulupaikka oli vaakalaudalla ja mun täytyi vain sopeutua sen kanssa.

Tänään aamulla 7 maissa avaan kpedun luettelon yhteishaun tuloksista. Skrollaan listaa alaspäin, enkä tiiä haluanko lukea nimilistaa Hiusalan perustutkintoon päässeistä. Mulla oli kaksi täysin selvää vaihtoehtoa: Mä saan joko olla ikionnellinen tai pettyä täysin. 

Ennen kuin kerkeen lukea Hiusalan perustutkinnon alta ensimmäistä nimeä loppuun, mä juoksen äitin luo ja sanon, että mä pääsin Kokkolaan. Vihdoin luin nimen loppuun ja varmistin vielä kerran, että listassa ensimmäinen nimi oli Myllylä Olivia Amanda.
IMG_2071
IMG_2072
IMG_2073
Esittelen siis itseni: Tässä on tuleva parturi-kampaaja vuosimallia 2018!

8 kommenttia:

  1. Melkeen kateeks käy mut oo oikeesti onnellinen! Mä en päässy sinne minne hain ykkösvaihtoehtona ja itkettää ihan suunnattomasti. Se ois niin ollu mun paikka, mut ei... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kohtaloa pelkäsin itsellenikin, joten oon kyllä onnellinen! Tsemppiä sulle jatkoon, muista että joku saattaa jättää paikan ottamatta tai lopettaa koulun kesken, joten ehkäpä varasija vois suosia sua! :-)

      Poista
  2. Onnittelut! Ymmärrän sua täysin! Täällä toinen joka lähtee viimein opiskelemaan hiusalaa (vieraaseen kaupunkiin). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samat sanat! Paljon tsemppiä uusiin haasteisiin ja tulevaisuuteen muutenkin. <3

      Poista
  3. Onnea ihana Olivia! Huippua et pääsit Kokkolaan, onhan se kuitenki kiva asua vielä kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Niimpä, kyllä se varmasti tulee ajankohtaiseksi, mutta se ei ollu vielä niin tarkotettuna. Kun jaksaa uskoa tulevaisuuteen, niin silloin myös siellä tapahtuu hyviä asioita! :-)

      Poista
  4. paljon onnea koulupaikasta upeus! :-)

    VastaaPoista