maanantai 27. huhtikuuta 2015

BASIC MONDAY

Mun maanantaista tuli odotettua parempi, sillä olin tänään täysin eri tuulella, kun eilen illalla. Oli jäätävästi hommaa ja koulujuttuja, perinteisestikkin tuntui siltä, että tästä ei selvitä. Tadaa, selvisin! Tänään vielä kylläkin jatkettiin samaa rataa, pitkän koulupäivän jälkeen kirjoitin soveltuvuuskokeen ensimmäistä tehtävää Vaasan ammattiopistoon tippa linssissä ja sen jälkeen kävin tekemässä treenin, tosin nälkäsenä ja väsyneenä joten ei mennyt nappiin, mutta näitä sattuu! 

Mä oon huomannut ihan lyhyessä ajassa sen, että vanhetessa vastuu kasvaa. Niin, mä siis tosiaan viikonloppuna täytin taas vuoden lisää! Tuntuu, että on paljon hommaa mitä ei enää niin vaan nakatakkaan äidin tehtäväksi, vaan itse hoidetaan. Toki tää voi olla itsenäistymisen merkkikin, mutta aikuiseksi tässä ainakin kasvetaan! No ei vielä, apua. Mutta siis, kuusitoistavuotiaana tässä tänään, ei huonompi fiilis!
 
Ps. Aurinko tosiaan tekee mut iloiseksi. Aurinkoa ja iloa jokaisen teidän päiviinne <3

maanantai 20. huhtikuuta 2015

20.04.15

Mun maanantaiaamu alkoi erittäin huonosti mun palautettua tyhjä koepaperi opettajalle nimellä varustettuna ja aamupäivä jatkui itkua pidätellen ja paskaa oloa peitellen. Mun koulunkäynnissä ei taaskaan oo mitään hyvää ja kärsin varmaankin pahimman luokan stressistä koulumenestystä kohtaan. Sain loppupäiväksi hirveesti tsemppejä ja kehuja mun ystäviltä, jotta sain taas mun asenteen käännettyä kohti positiivisuutta ja mä rupesin taas uskomaan itseeni niiden ''oon niin paska ihminen'' -kommenttien jälkeen. Jos joku luuli, että mä en koe tälläsia tunteita, niin tattadaa, mäkin oon vaan lapsi nälkäsen sydämen kanssa. Onneksi jokaisesta jutusta saa aina jotain positiivista, kuten tästäkin päivästä. Mä teen itse parhaani ja Jumala hoitaa loput. Oon niin kiitollinen, että mä saan turvautua siihen ajatukseen.

Meistä jokainen nauttii tällä hetkellä jo huhtikuun loppupuolesta ja mä todellakin uskon kevään olevan täällä. Kai se onkin. TJ 4 mun synttäreihin, TJ 19 Espanjan matkaan, TJ 40 kesään ja TJ 59 Tuomaksen intistä pääsyyn. Ai että mä nautin siitä, että näinkin siistejä juttuja on suotu mulle. 
IMG_1533
IMG_1546
IMG_1541
Eilen, yks elämäni upeimmista naisista täytti vuosia ja juhlittiin sitä mutakakun ja jätskin kera, sekä mietittiin taas  elämän iloja. Illalla poikkis lähti kahdeksi viikoksi inttiin kiinni eikä loppuvaiheesta iltaa paljon enää mietittykkään niitä elämän iloja, mutta tästä suunta ylöspäin ja kohti parempia viikkoja!

lauantai 11. huhtikuuta 2015

OUR MEDIA-TEAM

Meidän seurakunta omaa media-tiimin, johon mulla on kunnia kuulua kaikkine mun vähine lahjoineen ja taitoineen. :-D Ollu ihan sika kiva suunnitella ja toteuttaa
juttuja jotka voi lähtee ihan omista visioista koskien seurakuntaa ja näkyvyyttä mediassa. Ollaan palaveerattu jo pariin kertaan ja yks meidän kehittämä juttu oli esimerkiksi tuo puhuttu Changed Lives, joita voi käydä lukemassa instagramissa @alive_ilta.

Joka tapauksessa, eilen siis oli taas aika kokoontua ja heittää uusia ideoita sekä kehitysideoita koskien vanhoja juttuja meidän ihanan seurakuntamamman ruokapöytään. Tältä näytti meidän eilinen kokoontuminen, suurinpiirtein. 
IMG_1199
IMG_1191
IMG_1213

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

TÄNÄÄN MUT SAI HYMYILEMÄÄN

 Ihana aurinko ja kevät

 Hyvin alkanut aamu

 Opettajien kehut koulussa

 Vastaantulijan leveä hymy

 Poikaystävä

♥ Se kun laitoin snäppiin kuvan jossa oli next: gym, sain ainakin viisi 
viestiä takaisin, jossa luki esim. next:koti

♥ Iloinen pentu joka ootti mua oven takana kotiin tullessani

♥ Piristävä lenkki ilta auringossa pikkuhauvan kanssa

♥ Onnistunut kuntosalitreeni 

♥ Ruokailu- ja nauruhetki ihanan Minnan kanssa

♥ Ystävältä saatu rohkaiseva lause

♥ Ruokakaupassa käynti äiskän kanssa

IMG_1064

♥ Paljon ilonaiheita teidän päiviinne!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

LEVI

Käääk miten huonoksi bloggaajaksi itseni tunnenkaan.. Siitä kuulumisten jakamisesta alkaa olemaan taas liian iso tovi, mutta asiahan
on iisi korjata! Huhtikuun puolella mennään jo ja pääsiäistäkin vietettiin. Mä matkasin noin 10? 8? 7? vuoden jälkeen lappiin. Vitsit miten
viimekerrasta onkin aikaa! Mä taas tunnetusti tein lähtöä niin kiireessä, etten millään kerennyt itsestäni tulla ilmottamaan, vaikka se kyllä
 kuului mun suunnitelmiin. Levistä kuitenkin sen verran, että päivät aika pitkälti kului rinteessä ja kelkkaillessa, sekä muuten lapista nauttien
ja plussana tietenkin inttimiehen pidennetty pääsiäisloma ja itse miehen ihana seura. Mun kuvasaldo on jälleen kerran ihan
karmasevan kamala, mutta tästä ei oo suunta muutakun ylöspäin! Missä te vietitte pääsiäistänne?

Nyt se loma on taas kuitenkin ohi ja matkataan taas kohti uusia seikkaluja. Tänään arkeen paluu tuntui vaan niin jäätävältä, mutta
näin päivän tehdessä loppuaan tää ei taaskaan oo sen hassumpaa! 
IMG_1129
IMG_1137
IMG_1138
IMG_1146
Sängyn vieressä oleva vaatekasa odottaa purkamistaan, joten on siis selvää, minkä pariin suuntaan seuraavaksi! Tai ehkä ihan 
hetken selailen vielä blogeja.. Ihanaa alkanutta viikkoa. :-)