lauantai 1. marraskuuta 2014

KOLMEKUUKAUTINEN

Vatukka, Vadelmavene, Kassu, Kappe, Khäsmir ja lukuisat muut lempinimet 
rakkaalle lapselle, unohtamatta pojan oikeeta ''Chiquito Caramelo'' nimeä. 
Meidän Kasmir on tänään kolmekuukautinen ja ollut meillä reilusti yli kuukauden.  Aika tän pikkusen kanssa
 vaan menee niin hurjan nopeesti ja Kasmir kasvaakin niin nopeeta vauhtia, ettei silmätkään tahdo pysyä mukana.

Muistan kun eilisen sen päivän, kun äitin kanssa matkustettiin Lohjalle asti hakemaan meidän uutta perheenjäsentä. 
Kasmir niin nätisti koko matkan istu kopissa hiljaa ja ihmeissään. En Koko matkan aikana vaan pystynyt uskomaan sitä, 
että me haettiin just meidän perheeseen uusin tulokas, eli mulle  ihan oma koira. 
Kotiin saavuttiin iltamyöhäsellä ja tutustuttiin uuteen kotiin. Ensimmäiset viikot nukuin patjalla koira kainalossa ja 
ensimmäiset yöt uudessa kodissa oli niin helppoja. Poika tais ihan selvästi tykätä meistä, eikä
sopeutumisessa ollut minkäännäkösiä ongelmia.

Luonteeltaan meidän poika on ihastuttava. Kasmir on niin ihmisläheinen eikä uusiakaan ihmisiä pelkää, 
vaan niihin rakastutaan heti. Turhia haukkumisia ei päivän mittaan keräänny montaakaan, 
eikä meidän Kasmir kyllä tunnu haukkuherkkä olevan muutenkaan.  Meidän pojassa on kyllä jääräpäisyyttäkin
kunnon annostus,  mutta päivä päivältä  opitaan lisää ja perheenjäseniä totellaan heti muutaman
sanomisen jälkeen. Näykkiminen on vähentynyt hurjasti ja se on lähes huomaamatonta, 
kun kahden kuukauden iässä se näykkiminen oli ihan hullua.
On ollu hirveesti epätoivoo siitä, oppiiko pentu ikinä tavoille tai tuleeko siitä ikinä sisäsiisti. Alussa jopa murehdittiin sitä, 

että pystyykö sitä ikinä lenkittämään, kun alkuvaiheessa poika kaikkensa olis tehnyt ettei ois tarvinut olla narussa kiinni. 
Ainakin tässä asiassa ollaan edistytty ja nyt kävellään reippaasti jo pidempiä lenkkejä, vaikkei niiden aikana tehdäkkään tarpeita.. 
Kaikesta huolimatta mä en vaihtais hetkeäkään. Mun 15 vuotinen unelma kävi toteen,
 ja niin rakas tosta pikku pallerosta on koko perheelle tullut, että en tiedä miten täällä enään elettäis ilman Kasmiria. 
IMG_7499
IMG_7506
Tässä on mun paras ystävä. <3

3 kommenttia:

  1. Oi, aivan ihana postaus! Niin suloinen pieni :)

    VastaaPoista
  2. mitä ulkoasua käytät sun blogissa? tää on niin hieno! :)

    VastaaPoista