lauantai 29. marraskuuta 2014

Wishlist for Christmas

Oon jo viikkoja muokkaillut mun joululahjatoivelistaa polyvoren uumenissa ja koittanut pitkittää tän julkaisemista blogin puolelle, mutta ilmeisesti
jo monessa monessa muussakin blogissa on näihin törmätty - miksipä siis mulla ei ois syytä julkaista tätä  jo näin varhaissa ajoin? 
Wishlist for christmas
Kätevästi tiivistettynä yhteen kuvaan! Loppujenlopuksi ne toiveet tuntui vaan lisääntyvän ja kuva täyttyvän asioista nopeesti, mutta
tämmöinen sato tällä kertaa! Eihän ne lahjat tässä ikäluokassa enään oo niin must juttuja siinä joulussa, kun ympärillä on ihmisiä 
kenen seurasta nauttia  täysin siemauksin.  (Ja tietenkin ruuasta.) Äitin puolelta mun lahjat on kylläkin jo hankittu, mutta ajattelin nyt
kuitenkin tän jakaa tänne, sillä tää vaan kuuluu tähän joulunodotukseen.  Haluun kylläkin myös vielä joku elämäni  kaunis jouluaika 
kirjottaa ihan kirjeen joulupukille, niinkun ennenvanhaan! :-D


 Sen pidemmittä puheitta jätetään mun joululahjatoivomukset sikseen, mun ois varmaankin aika mennä muiden
joululahjaostoksille! Oottekos te jo saaneet läheisillenne lahjat hankittua? ;) Tai minkälaisia joululahjatoiveita teillä on?

tiistai 25. marraskuuta 2014

251114

Näin saatiin meilläkin vuoden ensimmäiset joulutortut leivottua. Vaikka mulle puskee joulufiilis yleensä jo tosi varhaissa ajoin,
niin yritän kaikkia joululeipomisia syrjittää myöhemmälle, ettei niihin ennen niin sanottua h-hetkeä (joulua) tarvis kyllästyä.
Vaikka tuskin siitä on edes pelkoa, niitä herkkuja kun kuitenkin saadaan vaan just muutamia kertoja vuodessa tähän joulunaikaan.
Meillä on koti jo aika joulusen näkönen, mutta ollaan myös yritetty säästellä jouluvalojen polttamista tonne joulukuun puolelle,
ettei tää touhu ihan lähtis käsistä. Musta ei kylläkään marraskuun viimeisillä viikoilla enään oo niin väliä, että poltetaanko
 niitä jouluvaloja, sillä se joulukuu tulee sieltä yhtä nopeesti ku se menee ohikin. Noh, mitäpäs noista sen enempää pulisemaan!
Pääasia että se joulu sieltä tulee. ;) Lumi ja sen sijaan vois tulla tänne nyt jo ennen joulukuuta ja pysyä aina sinne maalis-huhtikuulle asti!

Tän nopeesti menevän arjen keskellä en aina edes muista tulla herättelemään tätä mun blogia eloon, tai vaikka muistaisin,
niin ei paljon tekstiä synny kun niistä ja näistä ainaisista samaisista ajatuksista, minkä keskellä tää elämä pyörii. Mun ja varmasti
monien muiden yläkoulusta pääsevien on pakko pitää tsemppiä yllä, että sinne unelmien kouluun ois edes mahdollisuus päästä.
Muunmuuassa tän asian kanssa mä kamppailen päivittäin. Jos sitä motivaatioo opiskelua kohtaan sais jostakin ostettua,
ottaisin monta kappaletta kerrallaan, kiitos! :)
IMG_8117
IMG_8106
IMG_8113
IMG_8124
Näihin tunnelmiin hyvä päättää tämä. Tsemppiä jokaisen viimeiselle marraskuu viikolle 
ja ihanaa joulunodotusta! <3

''You have one month to finish the book of 2014. Make the last chapter a perfect one.''

perjantai 14. marraskuuta 2014

MYYDÄÄN JÄRJESTELMÄKAMERA

Kauppaan Canon Eos 600D kameraa. Rungon lisäksi pakettiin kuuluu 18-55mm objektiivi, joka sopii kaikenlaiseen kuvaukseen. 
Kameran ominaisuuksiin kuuluu mm. HD videokuvaus ja kääntyvä näyttö. Kamera on sopiva niin alottelijalle,  kuin jo 
kauemman aikaa kuvanneelle.

''Canon EOS 600D on useita testejä voittanut järjestelmäkamera monipuolisilla 
Full HD -videokuvaus ominaisuuksilla, mukana mm. liitäntä ulkoiselle mikrofonille.  Tässä rungossa
on mukana 18-55mm objektiivi kaikenlaiseen kuvaukseen. Kamerassa on myös sisäänrakennettu
langaton salamaohjaus, jonka avulla voit asettaa yhteensopivan salamalaitteen valaisemaan
kohdetta haluamastasi suunnasta.''
Desktop-001
Ominaisuudet 

  • 18 megapikselin CMOS-kenno
  • Älykäs automaattikuvaus
  • Full HD -videokuvaus
  • Näytöllä käytettävä toiminto-opas
  • Jatkuva kuvaus 3,7 kuvaa/s
  • 14-bittinen kuvansignaalinkäsittely 
  • 9 pisteen laaja-alainen automaattitarkennus
  • 1 040 000 kuvapisteen 7,7 cm:n (3,0 tuuman) kääntyvä näyttö
  • Basic+ ja luovat suotimet 
  • Sisäinen langaton salamaohjaus

Kamerasta maksettu 550€, käytössä ollut vuoden ja pakettiin sisältyy kameralaukku
 ja muistikortti! Hintapyyntö 350€ Yhteydenotot sähköpostilla: olivia.myllyla@hotmail.com tai facebookissa.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Sitä ja Tätä

Moi. Hypätään suoraan osiosta ''Enoopostaillupitkäänaikaan'' pois,  jotta saisin tästä postauksesta 
edes jollain tapaa ymmärtämisen arvoisen. Kokeillaan. Asiaa mulla ois ihan, siis ihan hirveenä. 
Mutta aikaa, se ei tunnu riittävän mihinkään. Okei, se riittää niihin asioihin mitkä on pakko hoitaa;  Koulunkäyntiin. Tällä hetkellä 
mä kirjaimellisesti elän koululle ja sen käymiselle. Tuun puhumaan näistä jutuista
myöhemmin lisää, mutta niinku sanoin niin aika on tiukilla, ja tässä on hoidettavana yksi pakollinen osio.

Siis! Sain taas pitkästä aikaa käydä käsiksi oasapin vaatevalikoimaan 
ja täyttämään ostoskoria. Muutaman päivän pähkäiltyä sain ostoskorista poisettua turhat jutut 
ja varmoiksi kotiin lähti nahkahame ja musta pitsimekko. Taaskaan en pettynyt -
 Vaatteet oli just samanlaiset kun mallien päällä. Tää on sellanen juttu mikä oikeesti saa varmistaan sitä ostoa! 
Näätte samalla mun uuden tukan, joten titititittidiii:
Marraskuu 2014-001
IMG_7936
Marraskuu 2014
Miltäs vaatteet, tai uus tukka näyttää? Oon muuten btw ehkä maailman huonoin tämmösissä kolmen minuutin kiirekuvauksissa. Oikeesti.

Nyt ois mun vuoro kuitenkin hemmotella myös teitä näillä Oasapin ihanilla vaatteilla, sillä mä tarjoan teille Kiitospäivän alennuskoodin!
Saat -20% ostoksistas koodilla OVEN
Ja yli 50dollarin ostoksista -25% koodilla ROAST
Tsekatkaa oasapin kiitospäivän tarjoukset TÄSTÄ tai kuvaa painamalla. Kivoja shoppailuhetkiä!

lauantai 1. marraskuuta 2014

KOLMEKUUKAUTINEN

Vatukka, Vadelmavene, Kassu, Kappe, Khäsmir ja lukuisat muut lempinimet 
rakkaalle lapselle, unohtamatta pojan oikeeta ''Chiquito Caramelo'' nimeä. 
Meidän Kasmir on tänään kolmekuukautinen ja ollut meillä reilusti yli kuukauden.  Aika tän pikkusen kanssa
 vaan menee niin hurjan nopeesti ja Kasmir kasvaakin niin nopeeta vauhtia, ettei silmätkään tahdo pysyä mukana.

Muistan kun eilisen sen päivän, kun äitin kanssa matkustettiin Lohjalle asti hakemaan meidän uutta perheenjäsentä. 
Kasmir niin nätisti koko matkan istu kopissa hiljaa ja ihmeissään. En Koko matkan aikana vaan pystynyt uskomaan sitä, 
että me haettiin just meidän perheeseen uusin tulokas, eli mulle  ihan oma koira. 
Kotiin saavuttiin iltamyöhäsellä ja tutustuttiin uuteen kotiin. Ensimmäiset viikot nukuin patjalla koira kainalossa ja 
ensimmäiset yöt uudessa kodissa oli niin helppoja. Poika tais ihan selvästi tykätä meistä, eikä
sopeutumisessa ollut minkäännäkösiä ongelmia.

Luonteeltaan meidän poika on ihastuttava. Kasmir on niin ihmisläheinen eikä uusiakaan ihmisiä pelkää, 
vaan niihin rakastutaan heti. Turhia haukkumisia ei päivän mittaan keräänny montaakaan, 
eikä meidän Kasmir kyllä tunnu haukkuherkkä olevan muutenkaan.  Meidän pojassa on kyllä jääräpäisyyttäkin
kunnon annostus,  mutta päivä päivältä  opitaan lisää ja perheenjäseniä totellaan heti muutaman
sanomisen jälkeen. Näykkiminen on vähentynyt hurjasti ja se on lähes huomaamatonta, 
kun kahden kuukauden iässä se näykkiminen oli ihan hullua.
On ollu hirveesti epätoivoo siitä, oppiiko pentu ikinä tavoille tai tuleeko siitä ikinä sisäsiisti. Alussa jopa murehdittiin sitä, 

että pystyykö sitä ikinä lenkittämään, kun alkuvaiheessa poika kaikkensa olis tehnyt ettei ois tarvinut olla narussa kiinni. 
Ainakin tässä asiassa ollaan edistytty ja nyt kävellään reippaasti jo pidempiä lenkkejä, vaikkei niiden aikana tehdäkkään tarpeita.. 
Kaikesta huolimatta mä en vaihtais hetkeäkään. Mun 15 vuotinen unelma kävi toteen,
 ja niin rakas tosta pikku pallerosta on koko perheelle tullut, että en tiedä miten täällä enään elettäis ilman Kasmiria. 
IMG_7499
IMG_7506
Tässä on mun paras ystävä. <3