lauantai 5. heinäkuuta 2014

How old she was, she still misses her daddy sometimes

Aika kuluu, ja mun ikävä kasvaa. Tänään, on vierähtänyt tasan kolme vuotta siitä, kun mä menetin yhden mun elämän tärkeimmistä ihmisistä. Kuolema oli pysäyttävä ja täysin epäinhimillinen. On niin uskomatonta, miten yhtäkkiä ihminen voi vaan lopettaa elämänsä maan päällä. Kaikkina hyvinä aikoina, ei koskaan tullut edes ajatelleeksi elämän voivan päättyä niin yhtäkkisesti. Silloin, kun ihminen on maanpäällä tehnyt työnsä, ja on aika lähteä.

Mulle iskän kuolema oli aina ollut tiedossa. Iskän temmellyksistä päätellen, mä osasin odottaa kuolemaa. Siinä hetkessä kuitenkin tuntui, kuin sitä kuolemaa ei olis koskaan ajatellut. Läheisen kuolemaa harvoin edes käsittää, niinkun mä en vaan vieläkään voi ymmärtää. Kolme vuotta on pitkä aika, mutta edelleen tuntuu, kun tää päivä kolme vuotta sitten, on, kuin eilinen.

On paljon asioita, jotka jäi mun ja iskän elämänvaiheelta ohitse. Asioita, jotka multa jäi kertomatta. Niin paljon asioita, jotka jäi mietityttämään. Siltikään, mä en vaihtais hetkistä iskän kanssa yhtäkään. Mun elämä iskän kanssa oli suunniteltu täydellisesti, se oli ainutlaatuinen.  Enään mulla on mahdollisuus vaan toivoa, että iskä tietää mun kaipuun ja rakkauden määrän häntä kohtaan.

Iskä oli niin hyvä ja rakastava. Mitään parempaa Jumala ei olisi mulle voinut antaa.
Memories-003
''Kaikki muu meiltä voidaan viedä, mutta ei muistoja'' -Mika Myllylä

8 kommenttia: