keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Day 1 in Tammerfors

Me lähdettiin Tampereelle ajelemaan maanantaiaamuna kympin aikaan, vaikka tarkotus oli jo yhdeksän maissa, mutta tässä perheessä tää lähdöstä myöhästyminen on varsin tuttua puuhaa.. Ajeltiin kiireittä Tamperetta kohti ja pysähyttiin kaikissa kivoissa paikoissa syömässä jätskiä ja vähän ruokailemassa. Musta sellanen on parasta; ei kiire mihinkään ja pystyt vaikka hetkeks pysähtyä pellonreunalle kuvailemaan! Oltaiskohan oltu kolmen maissa Tampereella ja tunti pyörittiin paikkoja vähän läpi, ennenkun päästiin neljältä hotelliin kirjautumaan. Me vähän fiksauduttiin ja lähdettiin takaisin kiertelemään katuja, ja tekemään pienimuotoisia ostoksia. Niin täydellistä, kun isommassa kaupungissa nää vaateliikkeet on kahdeksaan ja jopa yhdeksään asti auki. Meillä ei ollu kiire mihinkään!

Tampere on mun mielestä ihan älyttömän kaunis kaupunki ja just sopivan kokonen. Ei yhtä iso kuin Helsinki, eikä yhtä pieni kuin Kokkola. Just sellanen sopiva. Ihania baareja ja ruokapaikkoja terassineen, hyvännäköisä poikia siellä täällä, kauniit kadut kauppoineen ja ihana ihmisten vilinä. Tampereella tulee käytyä tosi harvoin, tai no, oisinko kerran aiemmin joskus kolme vuotta sitten käynyt (:D?), mutta edelleen mieleen muistu hyvin tuo alue, missä me liikuttiin. Niin ihana kaupunki. 
DSC_0002
DSC_0020-001.NEF
DSC_0046.NEF
DSC_0024.NEF
DSC_0026.NEF
DSC_0049.NEF
DSC_0082.NEF
DSC_0098.NEF
DSC_0057.NEF

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Ohtakari hoods

Aika ja päivät hurahtaa ohi niin nopeesti, että mä en ees kerkee ajatella blogia ja sen hyvinvointia tai sitä, millon mun pitäis saada uus postaus taas ulos. Kuitenkin aattelen, että vasta viimeviikolla tulin rippileiriltä kotiin ja alotin työviikon meidän seurakunnan kirppiksellä. Viimeviikko oli siis töitä ja hengailua, sekä vapaa viikonloppu meni ohi ihan hurahtaen. 

Just nyt tätä postausta kirjottaessani kello lähentelee aamukahdeksaa, ja mä oon ylhäällä.. Miks niin? Me lähdetään tänään ajelemaan pikku lomalle Tampereen suunnalle. Mä otin töistä maanantaista keskiviikkoon vapaata, ja koska multa kokonaisuudessaan kahdesta työviikosta on lähtenyt päiviä ihan hulluna pois, niin takas tullessani mä teen torstain ja perjantain kahdeksantuntisena. Nyt pääsen siis kuitenki vähän Kokkolasta irrottelemaan, jes! Tääkin viikko tulee hurahtamaan ohi hetkessä, ja hassua, että sitten pitäiskin käynnistyä viimenen kesälomaviikko. Ihan hullua. 

 Me ollaan kamujen kans vietetty monet päivät Lohtajan suunnalla Ohtakarin rannalla ja vitsit, että oon tykästyny siihen pleissiin. Ollaan jo pariin otteeseen käyty biitsillä ja toisena kertana auto vähän reistaili, mutta hengissä selvittiin anyways! Toi ohtakari on mielettömän kiva paikka ja kannattaa Kokkolalaiset käydä tsekkaamassa toi mesta. Alla olevat kuvat on ihana Minna nopeesti napannut sieltä.

Seuraavaks mä jatkan suihkuun ja pakkaan viimesiä vaatteita kassiin. Nauttikaa jokaisesta kesälomapäivästä täysillä satoi tai paistoi, sillä kohta tää kesäloma on ohi ja sitte itketään.. 
10568769_10201438715129668_1115503208_n
10568069_10201438718009740_567537888_n
10570620_10201438715689682_1415648412_n

torstai 24. heinäkuuta 2014

Nikes on my feet

Aattelin, että vois pitkästä aikaa olla taas vähän kuulumisten jakelemis aika, että saadaan taas kiinni, missä mennään. Mä oon kotiutunut rippileiriltä ja ai että kotona on taas hyvä olla. Ihana olla perheen seurassa ja nauttia loppukesästä ihan kunnolla. Mä pääsin myös alottamaan mun työviikon meidän seurakunnan kirpputorilla. Tää työaika ei oikeen osunut kyllä nappiin mun kohdalla, sillä olin koko kesäkuun ihan hukassa ja kaipasin tekemistä. Mulla meni yks kokonainen kuukausi ihan hukkaan, ja silloin mä oisin tehnyt töitä enemmän kun mielellään. Toisin kuin nyt, ulkona lämpömittari lähentelee kolmeakymmentä ja kaverit tsillaa biitsillä, kun mä painan töitä ja valutan hikeä sisällä, töissä. Ehkä mä selviin, onhan mulla viimenen viikko vielä lomaa. Toivon vaan ihan kympillä, että nää säät pysyy täällä niin kauan.

Musta tuntuu, että oisin ollu kauemmin, kun viikon jossain eristettynä, kun kavereita ei ollu tullut nähtyä piiiitkiin aikoihin ja Kokkolan keskusta tuntuu ihan erilaiselta. Nyt tuntuu, että voisin taas olla takaisin päiväjärjestyksessä ja tapailla kamuja ihan normaaliin tapaan! Kävin heti tiistaina ulkoiluttamassa upouusia nikejä ja napattiin samalla pari kuvaa, mitä lupailin. Nauttikaa näistä säistä täysillä ja tulkaa moikkailemaan mua Kokkolan baptistiseurakunnan kirppikselle! 
DSC_0014.NEF
DSC_0020
DSC_0044

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Week in Torsö

Huh. Ripari leiriviikko takana. Paljon negatiivisia tunteita, lämpöö, aikaa Jumalan kanssa, omaa aikaa, paljonpaljon ruokaa, raamatusta oppimista ja sen lukemista, sadetta ja salamoita,  ihania isosia ja leirivetäjiä, täydellisiä maisemia ja niin paljon muuta positiivista, mutta myös sitä negatiivista.

Mähän en alunperinkään kovin odottavasti ollut riparia kohtaan, mutta yritin pitää positiivista asennetta yllä sinne mentäessä, ja siellä ollessa. Totuushan kuitenkin on se, että mä en hirveesti tykännyt olla tuota viikkoa rippileiriläisenä. Mä en viihtynyt siellä kovin hyvin, ja no, muutenkin siellä opetettiin paljon asioita, joita uskovaisena ihmisenä oon jo kauan aikaa tiennyt. Ton viikon aikana tottakai oli myös niitä kivoja ja opettavaisia hetkiä, sain hiljentyä yksinäni Jumalan eteen ja nauttia ilmoista, sekä mä sain taas palavan innon alottaa lukemaan raamattua.

Haluun tsempata kuitenkin jokaista, joilla on rippikoulu vielä edessäpäin, niin nauttikaa oikeesti ja kuunnelkaa raamiksilla ja opetushetkissä, tehkää asioita toisin, kun mä. Menkää ja tutustukaa uusiin ihmisiin! Toivottavasti riparin käyneet on myös nauttinut. :-)
IMG_5071 IMG_5145 IMG_5089 IMG_5166 IMG_5177

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Nike Air Max

Kävin Maanantaina reissailujen jälkeen tosi pitkästä pitkästä aikaa Kokkolan keskustassa tekemässä pari kivaa ostosta, ja noudin samalla reilun kuukauden odotettuja Nike Air Maxeja. Vitsit noita on kyllä odotettu! Mä avasin paketin ihan onnessani ja täytyy sanoo, etten oo kyllä yhtä täydellisiin kenkiin aiemmin törmännyt. Mä suunnittelin nää itse nike.comissa, joten tää kenkä on ihan special ja just mua varten tehty. Air maxeja näkyy jokapuolella monenlaisia, mutta just sen takia mä halusin jotain omaa ja suunnittelin nämä tuolla niken omilla nettisivustoilla just mun näkösiksi. Nää kengät on kyllä hintansa ja kaiken sen odotuksen arvoiset!

Näistä kengistähän on hulluna erilaisia mielipiteitä, ja mun mielestä nää on sellaset kengät, joista joko tykkää tai ei tykkää ollenkaan. Mähän en aluksi tykännyt näistä alkuunkaan ja musta nää oli ihan hirveet kengät, mutta siinä samalla myös mun tyylin muuttuessa näistä tuli ihan sellanen must have juttu ja näitä kauan piti kuolaillakin, ennenku ne sai hankittua. Mä oon ihan umpirakastunut näihin kenkiin (kyllä, olen rakastunut kenkiin.) Vaikka en näillä hirveen monia metrejä ookkaan vielä kerennyt tallustelemaan, mutta näistä kengistä tulee kyllä kilometrien kuninkaat!
IMG_5015
IMG_5009
IMG_5013
Ootan  vaan pääsyä riparilta, että pääsen kuvaamaan nää teille ihan asun kanssa! Mitäs te tykkäilette? :-)

maanantai 14. heinäkuuta 2014

140714

Nyt tulee tällanen enhaluismutonpakko -postaus puhelinkuvineen. Viimeviikkoina oon ollut niin paljon menossa, etten oo kauheen kauaks aikaa kerennyt pysähtyä tietokoneen äärelle. Eikä itseasiassa haittaa yhtään, sillä meno on ollut niin huippua, etten vaihtais hetkeekään. Kesä lähenee kokoajan loppuaan nyyyh ja mä oon aika paljon loppukuusta kiinni rippileirin ja kahden viikon työvuoron ansiosta. Tärkeintä kuitenkin, että oon ees vähän jotain saanut kesästä irti,
 ja on ihana, kun nyt nää lämpimät ilmatkin on tullut takas ja toivon mukaan myös pysyy.

Viikonloppu mulla vierähti Nivalassa ja tää on ensimmäinen kerta, kun kerkeen kunnolla istumaan koneen ääreen, vaikka oikeestaan teen sitäkin nyt kiireellä. Mun pitäis nimittäin pakata huomenna alkavaa rippileiriä varten ja alkaa jo untenmaille, sillä uskon, että mulla on eessä voimia vievä viikko.. Mä en edelleenkään oo kovin positiivisin mielin rippileiriä kohtaan, mutta oon rukoillut paljon ja yritän ottaa kaiken irti tosta viikosta kaikesta huolimatta. Mä uskon, että mun rippileiristä voi oikeesti tulla ihan kiva!

Nyt siirrytään näihin puhelinkuviin pienten kertomusten kera. 
From iPhone
Puhelimen lataamista Kokkolan rautatieasemalla yömyöhään // roadtrippi Haapajärvihoodseille // Pakkopäivittääinstaan -kuva // Kesäherkkua
From iPhone1
Noita maisemia rakastan yli kaiken! // Serkukset läskikasassa ja pienin ofc alimpana, raukka ihan punasena // Yöuiskentelua // No words needed!
From iPhone2
Tää kaikki kuuluu kesään // Roadtrippi Nivalasta Ylivieskaan huipputytyjen kanssa // Welcome home Nikes // Yks päivä sanottiin heipat vuodeks Australiaan lähtevälle Ellalle <3

Tulossa siis taas viikon mittainen postaustauko, mutta te pärjäätte ihan varmasti! ;-) Ajastan Air Max postauksen vielä ehkä jollekin päivälle, mutta tässä vaiheessa toivotan jo oikeen kivaa viikkoa ja nauttikaa näistä kesäpäivistä!

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Cowgirl

Vaatteiden uudelleenkäyttö ja niille uuden elämän antaminen on ehkä yks siisteimmistä jutuista. Mä löysin pari päivää taaksepäin sieltä tollasen ihanan valkosen ja pitsisen kesämekon. Ajatus mekosta kuulostaa liian tyttömäiseltä, eikä ollenkaan munlaiselta vaatteelta ja aluksihan mä myös arastin sitä, koska mä en oo mikään hirvee hame, tai mekkofani. Puin kuitenkin mekon päälle hyvässä uskossa ja aloin yhdistelemään sen kans erilaisia juttuja, eikä siihen menny ees montaa minuuttia, kun asu oli päätetty. Mä vetäsin jalkaan mustat niittibootsit ja muutaman vuoden vanhan olkihatun, joka sai myös uuden elämän, kun löysin sen kaapin perältä ryttysenä pölyttymästä. Noi jutut teki mun asusta jotenkin erilaisen ja mä viihdyin siinä asussa kyllä kovasti. Mulla on jo monia muitakin tapoja yhdistellä tota, mutta nyt pitää vaan toivoo, 
että noi lämpimät ilmat pysyis täällä siihen loppukesään saakka! 
IMG_6828
IMG_6849
IMG_6862
IMG_6867

torstai 10. heinäkuuta 2014

@Vaasa #boomcity

Seinäjoelta jatkettiin siis Vaasaan ystävän luo muutamaksi yöksi. Oli ihan parasta, ku just noille päiville sattu hullun lämpimät ilmat, ja oli niin jees reissailla sitten kunnon lämmössä. Oli biitsiä ja auringonottoo, Vaasan keskustaa, hyviä ruokapaikkoja ja piknikkejä, ihania maisemia, paljon naurua, kuumuutta, aurinkoa, aamu kuuteen valvomista, pitkään nukkumista, hyvää huumoria ja kaikkea mitä hyvässä seurassa ja ihanassa kaupungissa ikinä kehittyykään. Mä taisin ihastua Vaasaan todella, ja se ei ois ollenkaan hassumpi opiskelupaikka mulle joskus tulevaisuudessa! 

Pari päivää meni oikeen mukavasti, eikä pienintäkään tylsyydenhetkeä tullut vastaan. Mä uskon, ettei Vaasan visiitit jäänyt tähän! Sen verran kiva reissu meillä oli. :-) 
IMG_6401
IMG_6415IMG_6410
IMG_6495IMG_6488

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

@Seinäjoki

Tuntuupa hyvältä istahtaa taas blogijuttusille pikkusen reissun jälkeen! Mun reissailuista te ette ookkaan sen enempää kuullut, joten tässä tulee..

Me suunnattiin lauantaina meidän seurakunnan nuortenporukan kanssa powerparkkiin ja vietettiin oikeen mukava, lämmin ja aurinkoinen huvittelupäivä juosten laitteesta toiseen. Seinäjoella oli Summerhope tapahtuma sinä viikonloppuna, joten huvipuistoilun jälkeen jatkettiin bussilla kohti Seinäjokea ja päivän päätilaisuutta. Me mentiin myöhemmin nuortenkokoukseen Sjoen lukiolle, jonka jälkeen hengailtiin ja jatkettiin teknobileillä. Ilta päätettiin jatkojen jälkeen tuplajatkoilla terassilla futispeliä katsoen, ja ilta päätty pelin jälkeen aika nopeesti väsyneissä tunnelmissa..

Mulla ja mun ystävällä oli pidempi reissu tiedossa, joten meille oli hankittu vapaa kämppä jota saatiin käyttää ja lähinnä yöpyä siellä. Sunnuntaina nukuttiin piiitkään ja koska sunnuntai oli hullun kuuma päivä, niin mentiin biitsille nautiskelemaan. Päivä kulu kyllä nopeesti, ja ilta seitsemän aikaan me jatkettiin junalla kohti Vaasaa. Vaasan reissusta mä teen erikseen postauksen, mutta tässä Seinäjoki visiitiltä pari räpsyä. Oikeesti, kesä on täydellinen.
IMG_6301
IMG_6372
IMG_6302
IMG_6357

lauantai 5. heinäkuuta 2014

How old she was, she still misses her daddy sometimes

Aika kuluu, ja mun ikävä kasvaa. Tänään, on vierähtänyt tasan kolme vuotta siitä, kun mä menetin yhden mun elämän tärkeimmistä ihmisistä. Kuolema oli pysäyttävä ja täysin epäinhimillinen. On niin uskomatonta, miten yhtäkkiä ihminen voi vaan lopettaa elämänsä maan päällä. Kaikkina hyvinä aikoina, ei koskaan tullut edes ajatelleeksi elämän voivan päättyä niin yhtäkkisesti. Silloin, kun ihminen on maanpäällä tehnyt työnsä, ja on aika lähteä.

Mulle iskän kuolema oli aina ollut tiedossa. Iskän temmellyksistä päätellen, mä osasin odottaa kuolemaa. Siinä hetkessä kuitenkin tuntui, kuin sitä kuolemaa ei olis koskaan ajatellut. Läheisen kuolemaa harvoin edes käsittää, niinkun mä en vaan vieläkään voi ymmärtää. Kolme vuotta on pitkä aika, mutta edelleen tuntuu, kun tää päivä kolme vuotta sitten, on, kuin eilinen.

On paljon asioita, jotka jäi mun ja iskän elämänvaiheelta ohitse. Asioita, jotka multa jäi kertomatta. Niin paljon asioita, jotka jäi mietityttämään. Siltikään, mä en vaihtais hetkistä iskän kanssa yhtäkään. Mun elämä iskän kanssa oli suunniteltu täydellisesti, se oli ainutlaatuinen.  Enään mulla on mahdollisuus vaan toivoa, että iskä tietää mun kaipuun ja rakkauden määrän häntä kohtaan.

Iskä oli niin hyvä ja rakastava. Mitään parempaa Jumala ei olisi mulle voinut antaa.
Memories-003
''Kaikki muu meiltä voidaan viedä, mutta ei muistoja'' -Mika Myllylä