lauantai 29. maaliskuuta 2014

Mikä tekee sut onnelliseksi, tekee mut onnelliseksi

Mun viikko tähän asti on sujunut niin hyvin, että blogi on jäänyt kokonaan tuonnemmaksi. Viikon treenit on lähteny käyntiin erinomaisesti ja motivaatio on suuri. Treeneistä saa oikeesti niin paljon lisää energiaa, vaikka vois luulla, että asia on päinvastoin :D Mulla kuitenkin päivisin riittäis virtaa vaikka mihin, mutta kello tuntuu liikkuvan eteenpäin liian nopeeta tahtia ja illat tulee vähän liian nopeesti. Koko viikko on ollu täyttä auringonpaistetta ja tosta etenkin saa hirveesti virtaa, hymykin pysyy huulilla! Oon nauttinu uudesta kodista entistäkin enemmän, saadu uudistusta vähän vaatekkaappiin ja tehny juttuja, mitkä saa mut iloiseksi. Aikalailla perusviikko kuitenkin siis ja tänään saadaan nauttia vielä ihanasta lauantaipäivästä <3
_MG_9956 _MG_9925 _MG_9962
Sellasia pikaisia kuulumisia tällä kertaa! :) Oikeen aurinkoista lauantaita <3

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Life is better when you are laughing

Vietin viikonlopun piiiitkästä aikaa Nivalassa parhaimman tytön kanssa. Aika meni taas hirmu nopeesti ja jo ovesta ulos astuessa oli ikävä, eikä ois millään haluttanu lähtee. Me nähdään nykyään ihan liian harvoin, enkä ees ymmärrä miks, koska me valitetaan siitä ettei aikaa oo tapreeks, mutta kuitenkin loppujenlopuks vietetään molemmat perjantai iltaa puhelimen ja lempisarjojemme parissa. Miksei sitä aikaa voi raivata lisää sellasen ihmisen näkemiselle, joka tekee sut aidosti onnelliseksi!? Mä aion tehä tähän asiaan parannuksen. Se tyttö on oikeesti ainutlaatunen <3

Me juostaan Iidan kans toukokuussa Kokkolan City Run 7km, johon me treenataan kaks kertaa viikossa. Ollaan kuitenki sadan kilometrin etäisyydellä toisistamme ja yhessä treenaaminen tulee vähä hankalemmaks, mutta me tehtiin selvät päivät ja ajat juoksutreeneille ja lenkeille, jollon mennään molemmat samaan aikaan juoksemaan. Tää idea oli musta kiva, koska mulle ainakin on ihan supertärkeetä, että on ihminen jolla on sama intohimo kun sulla ja kun on toinen ihminen tekemässä samaa ja tässä tapauksessa paras ystävä, asia helpottuu ihan suunnattomasti. Me käydään kaks treeniä viikossa kolmen salipäivän plus harrastuksen lisäks. Keskiviikkona reipas lenkki ja sunnuntaina pylvästreeniä. Mä oon päässy erittäin hyvään treenaustahtiin ja ruokavaliokin on parantunu jonkun verran. Tällasen tahdin saaminen, antaa vaan potkua eteenpäin. Tän jutun lisäksi, me parannetaan myös yhdessä koulunkäyntiä. Mäkin tajusin, kuinka pienistä asioista mun numerojen nouseminen on kiinni, eikä se oikeesti edes vaadi multa paljoa. Me tehään läksyt joka päivä aina samaan aikaan ja tästäkin tulee paljon kivempaa, kun on toinen joka tekee ihan saman sun kanssa. Tähän väliin mä voin kuitenkin jo sanoa, että mun koulunkäynti on parantunu hurjasti aiempaan! Mua jopa kiinnostaa koulun käynti paljon enemmän, ku koskaan aiemmin. On niin pienistä asioista kiinni, millä mä pystyn korottamaan mun numerot sellasiksi, millä mä pääsen just siihen kouluun mihin yläasteen jälkeen haluan. Matikka on ollu mulle ihan ala-asteelta asti tosi vaikeeta, mutta sekin on helpottunu älyttömästi, kun oon käynyt tukiopetuksessa.
1624823_732493263448324_1163640369_n 10151684_732493293448321_163651653_n 1555602_732493316781652_954226539_n
Elämä on niin paljon parempaa ku me nauretaan. Naurakaa, iloitkaa, nauttikaa. Tää maailma on meidän. Erittäin energistä viikkoa jokaiselle <3

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Remember today is the day you worried about yesterday.

Kuinka moni muu bloggaajista tietää sen tunteen, ku sulla on päivän aikana niin monta ajatusta mielen päällä mitä kirjottaa illalla blogiin, mutta ku sä pääset itse asiaan niin sä et muista lähes yhtään mitään sun ajatuksista? Tää on aika tyypillistä mulle, koska näin tapahtuu lähes päivittäin. Mulla pitäis olla laukussa joku ''Kirjota blogiin tästä'' -vihko, johon rustata päivän aikana asioita mitä on käyny mielessä. a
Anyways, ehkä mä kerron sit vaan ajatukset mitä saan tällä hetkellä mieleeni :-D

Vietin tunteja tänään koulussa yhteensä 9h, koulusta suoraan kävin vielä salilla tekemässä reippaan jalkatreenin ja virtaa riittäis vielä vaikka mihin! Eilen stressasin tästä päivästä ihan kauheena ja siitä, miten väsynyt tuun olemaan tän päivän jälkeen. Meni stressi hukkaan, sillä mua ei väsytä lainkaan, enkä oo ees pahalla päällä! Meillä vaihtu koulussakin uus jakso ja mun panostusmielenkiintonappulat on korkeemmalla kun uskottekaan. Niin mahtavin fiiliksin jatkan kohti loppuviikkoa :-)
IMG_1436 IMG_1837 IMG_1767 IMG_1847
Jos palataan vielä hetkeks eiliseen, niin mä sain uuden luottopuuterin ja sen lisäksi aurinkopuuterin testaukseen! Artdecon tuotteet on ainoita meikkituotteita mitä mä omistan, koska tosta merkistä on tullu mulle ihan luottomerkki. Kahden päivän testauksen jälkeen mä oon ihan rakastunu tohon aurinkopuuteriin. Ei tarvi enskerralla taas miettiä, millasen aurinkopuuterin sitä nyt hankkis. Ihan lemppareita molemmat <3

Oon muuten vienyt kirrpikselle taas lisää vähä uudempaa vaatetta, käykää siis hakemassa omanne nopeesti kallentorin kirppikseltä pöydästä numero 126 :-)

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Videohakemus Juissille

Heippa kaikille ja oikeen ihanaa maanantai iltaa! Muistatte varmaan, ku linkkasin teille ''Olivia fail'' videon ja paljon kyselitte, että mihin mä sitten teinkään videoo. No, tein videohakemusta Juissille! Linkkasin teille äänestyslinkin ja se ei sitten ollenkaan ees toiminut, mutta loppujen lopuks en enää löytänyt ees mun omaa videoo. Muhun otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että siellä oli niillä jotain ongelmia ja mun täytyi lähettää hakemus ihan uudelleen. Tänään mulla oli mukavasti aikaa koulun jälkeen, niin tein kokonaan uuden videon ja sain hakemuksen lähetettyä!
Jos tykkäsit mun videosta, niin käythän äänestämässä mua TÄÄLLÄ. Nyt takaan, että linkki toimii. Kiitos jo etukäteen ihan super paljon <3

PS. Kuinka moni muistaa, kuinka kauan mä oon oikeesti pitäny blogia? :D Koska täytyy myöntää, että mä en itse muista sitä. Tiiän vaan sen, että tää on ollu mulla AINAKIN kaks vuotta. Joku joskus kommentoi mun blogiin, että tänään on sun blogin synttärit, mutta siitäkin on niin paljon aikaa, että en muista missä mennään. Jos joku muistaa, niin kertokoon sen mulle!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Let's enjoy this day

Sunnuntai, kello hyppäs just yli kahden ja mua väsyttää iiiihan törkeen paljon. Mä en oo päiväuni ihmisiä ollenkaan, tai vaikka se uni maistuis niin mä yritän kiertää sen nukkumismahdollisuuden mahdollisimman kaukaa. Mä tuun väsyneenä tosi kärtyseks ja päiväunien jälkeen oon entistäkin kärtysempi. Ulkona on lunta ja aurinko paistaa ku viimestä päivää, enkä missään nimessä haluais hukata tällasta päivää unten mailla. Tää pävä oltiin suunniteltu remonttipäiväksi, että päästään laittaan munki huoneeseen viimeset hyllyt seinille. Mun pitäis kerätä vähä voimia tässä, että jaksan aatella mihin kohtaan haluan ne hyllyt asettaa. Oon kriiseilly siitä viikon enkä vieläkään oo päätynyt lopputulokseen.. Ehkä mä annan itelleni vielä toisen viikon miettimisaikaa? Tai sitte teen vaan nopeen päätöksen ja ruuvaan hyllyt seinään.

Mä muuten ootin tulppaaneja kovasti jo naistenpäivänä, mutta kun niitä ei tullut, niin nyt kun niitä sain, oon nauttinut entistäkin enemmän noista kukista. Kattokaa nyt niitä miten kauniita ne on <3
IMG_1599 IMG_1637
Mä voisin lähtee piristyslenkille tonne kauniiseen auringonpaisteeseen, jos sitte jaksaisin tehä jotain muutakin. Oikeen aurinkoista sunnuntaipäivää <3

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Memories on the wall

Mä oon aina rakastanu vanhoja kuvia ja yks mun lemppariasioista on vanhojen valokuvakansioiden selaaminen. Kuvat on oikeesti parhautta, niistä herää niin paljon helmi muistoja mieleen <3 Nykyään ne kuvat on kuitenki pelkästään vaan digitaalimuodossa, eikä ne mun mielestä voita koskaan teetätettyjä kuvia. Teetätetyissä kuvissa on jotenki täysin erinlainen fiilis ja se tekee kuvista paljon hauskempia. Mä halusin jo aiemmin teetättää kuvia, mutta koska aattelin, että ne ei tulis ees paljoo näkyville meidän aijemmassa kämpässä, niin siirsin sitä kuvien tilaamista vähäsen. Nyt, ku mulla on uus huone niin pistin kasan muistorikkaita kuvia tilaukseen.

Halusin kuvat mustavalkosina, sillä värikkäät kuvat ois sekottanu täysin mun huoneen värit ja mun mielestä mustavalkoset kuvat on muutenkin paljon klassisempia. Mä tilasin 66 kuvaa ja vaikka luulin, että se on vähän, niin kuvia oli ihan törkeen paljon ja vaikka keksin kuville kaks paikkaa, niin kuvia jäi reilusti yli. Sehän ei haittaa mitään, koska mä voin laittaa ne uuteen valokuva albumiin!
IMG_1777 IMG_1782 IMG_1791 IMG_1793 Desktop
Koska mä oon lausahdusten paras kaveri ja toisinpäin, niin mun oli pakko pistää tilaukseen myös muutama we heart itistä ja pinterestistä kopsattu kuva muitten kuvien joukkoon, ja mun mielestä ne sopii noitten sekaan yllättävän kivasti! Mä tilasin kuvat ifolorilta ja oon tilaukseen ihan semi tyytyväinen. Kuvilla ei ollu ees kauheesti hintaa ja toimitus kesti mulla kolme arkipäivää. Ainut juttu mikä mun mielestä on miinusta, niin se, että vaikka tilasin kuvat 10 senttisinä, niin tietyt kuvat tuli pienempinä varmaankin sen takia, että ne oli digitaalimuodossa pienempänä. Mutta koska mähän en sitä tiennyt, vaan luulin, että kaikki kuvat suurennetaan tai pienennetään saman kokosiks niin osa kuvista oli sit pienempiä, kapeempia tai leveempiä ja isompia. Mä keksin kuitenki onneks paikan missä se kuvien kokoero ei haittaa, niin selvisin tilanteesta sillä. En tiedä oonks mä tyhmä et pitäskö tollanen asia tietää, mut mä oisin kyllä luullut, että jos kuvat tilataan 10 senttisinä niin ne myös tulee sen kokosina :-D

Iskeekö teihin nää teetetyt kuvat seinillä? Jos iskee, nii kannattaa hyödyntää ifolorilla oleva tarjous joka on voimassa tiistaihin asti! Kaikki digikuvat -50%!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Oh sunny day

Siis toi aurinko! Kattokaa oikeesti ulos ja ihailkaa, rakastukaa. Toi aurinko saa hymyn huulille ja vaikka tuolla ei kuitenkaan ihan vielä pelkällä nahkatakilla pärjää, niin aurinko lämmittää ihan sika kivasti. Täällä Kokkolassa ainakin yks miinusjuttu on se, että meri sijaitsee täällä ja sen takia tuuli voi olla kovempi ku muualla Suomessa.

Tänään koulupäivä meni ihan toooosi nopeesti ohi ja yks hyvä syy sille voi olla se, että meillä vaihtuu jakso maanantaina ja tää päivä katottiin lähes joka tunnilla jotain elokuvaa. Pääsinki jo yhdeltä kotiin jonka jälkeen oli pakko kiiruhtaa ulos kuvaamaan mun asu tossa auringonpaisteessa. Meidän talo on tosi kivalla paikalla ja varsinki meidän terassille paistaa arska ihan törkeen hyvin; auringonottopaikka kesälle, check! Nyt pitemmittä puheitta niiden asukuvien pariin, mitä ei ookkaan pitkään aikaan mun blogissa nähty.
IMG_1704 IMG_1714 IMG_1754 IMG_1738 IMG_1741
Tästä päivästä on tulossa normaalia kivempi päivä luulisin, palataan sen merkeissä ehkä myöhemmin! Enjoy your friday <3

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Mä nautin. Mä niiiiiin nautin. Hedelmistä ja lempilehden selaamisesta. Uudesta kodista. Mun huoneesta. Elämästä. Mä nautin kaikesta. Nauttiminen on ehkä paras tapa viedä kaikki muut ajatukset ja stressaavat asiat mielestä. Päivä päivältä mä vaan rakastun elämään yhä enemmän ja enemmän ja päivänselvät asiat saa mut onnellisiksi ja kiitollisiksi. Jotkut sano, että mun blogi on enää hehkutusta mun onnellisuudesta. Ehkä se johtuu vaan siitä, että mä vaan oikeesti oon onnellinen. Mä todellakin oon. Onnellisempi ku pitkiiin pitkiin aikoihin ja niin monesta syystä. Mä oon saanu itteni tsempattua niin hyvin, että mä jaksan koulussakin. Mä oon oikeesti saanut paljo parempia koenumeroita ja positiivistä palautetta opettajilta. Mun wilma on enimmäkseen aktiivisen osallistumisen merkintöjä. Vitsit, millonkohan mä oikeesti oon ollu näin ylpee itestäni..

''Kun aamulla herään, mä tuntee voin sen, tää on kaunis päivä. Mä oon sopivasti onnellinen.''
IMG_1519 IMG_1528 IMG_1515
Otin tänään kahdelta suloselta mieheltä meidän sohvat ja tuolit vastaan, joita mä meenkin nyt laittamaan, jonka jälkeen mä testaan meidän saunan! Mua ihan jänskättää.. Tsemppiä viimesiin koulupäiviin ennen viikonloppua <3

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Home is where the heart is

Ollaan pikkuhiljaa alettu asettumaan kodiksi, tai mä ainakin oon. Jo eilen päästiin viettään ensimmäinen yö täällä ja ai että sielu lepää. Uus koti tehty just meitä varten, huone tehty just mulle. Vaikka muuttaminen on aina raskasta, niin lopputulos on kyllä kaiken sen arvonen. Alkaa ainakin sydän asettumaan paikoilleen <3

Mä oon saanut mun huoneen lattialta aikalailla kaiken kaappeihin ja paikoilleen. Huonetta mä en kuitenkaan vielä valmiiks sanois, koska seinälle pitäis kiinnittää muutamat hyllyt ja peili, keksiä niille sopivat paikat ja muuta pientä. Mutta huh, miten nopeesti me kuitenkin päästiin tänne asettumaan! On taas kiittämisen aihetta <3 Tehtiin äsken ensimmäinen illallinen, enkä muista millon viimeks ruoka kotona on maistunu yhtä hyvältä :p Tosin me ei vielä omisteta ruokapöytään ees tuoleja, mutta huomenna me saadaan ne kotiinkuljetettuna ja sohvat mukana <3IMG_1485 IMG_1474 IMG_1487
Tämä tyttö täällä tarvitsee unta, niin on varmaan itsestäänselvää mitä mä puuhaan seuraavaksi! Hyvät yöt ja kauniit unet kaikille <3

Psst! Oisin ihan superkiitollinen, jos viitsisit käydä äänestämässä mua TÄÄLLÄ. Voit osallistua samalla iPad minien ja muiden juissi palkintojen arvontaan :-)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Moving

Perjantaina tehtiin meidän talolla vielä viimesiä viimestelyjä ja lauantaipäivänä oli talonäyttö, jonka jälkeen me päästiin alottaan meidän muuttourakkaa. Mä oon oikeesti muuttanut viidentoista vuoden aikana niin monta kertaa, että yks muuttaminen tuntuu kauppareissulta. Mä en siis sano, että muuttaminen ei ois raskasta koska sitä se on, liikkua paikasta toiseen kerta toisensa jälkeen ja kantaa laatikoita sisältä autoon ja autosta sisään, sitte vielä ettiä tavaroille paikka. Kuitenkin, kolme kuukautta sitten aika tuntu ikuisuudelta ja nyt se on tapahtunu. Meidän uus koti on valmis, muuttovalmis ja kohta jo päästään sinne asusteleen <3

Meillä on nyt siis käynnissä tää muuttorumba, mutta hetiku päästään asettumaan kodiksi, niin mä tuun paremmin päivittelemään kuulumisia! Tässä vielä kuvakoosteet viikonlopun muuttopuuhista :-)
Desktop-001 Desktop1 Desktop2 Desktop3

torstai 6. maaliskuuta 2014

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ihan finaalissa

En koko viikkona kuvitellut, että sunnuntaista tulis mun tuskallisin päivä. Mä oon ihan hapoilla, päätä särkee, niskat on jumissa ja lihakset tuntuu siltä, että ne vetelis viimesiään. Siitä huolimatta mä oon tänään käyny jo tanssiharkoissa, mikä oli tuskaa, ja voin vaan kuvitella kuinka hapoilla oon vielä illan treenin jälkeen. Kuitenkin, mun loma oli kokonaisuudessaan ihana ja oisin mieluusti tyytynyt vielä toiseen viikkoon lomaa.. Sitä ei tuu tapahtumaan niin paras pyyhkiä koko ajatus mielestä. Huomenna siis mitä ilmeisemmin matkaan kouluun, sanokaa, etten oo ainut jota ei kiinnosta sitte yhtään :D En kuitenkaan haluu antaa ton koulumasennuksen iskee sen syvemmälle, se pilaa mun koulunkäynnin oikeesti totaalisesti. Mun fiilistä helpottaa kuitenki se, että ulkoilma tuntuu oikeesti alkavan lauhtumaan ja kesä on kokajan lähempänä <3 _MG_9819 _MG_9835 _MG_9832
Nauttikaa jokaisesta päivästänne <3

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Maaliskuun ensimmäinen

Tänään olin jo aikasin ylhäällä, sillä lähettiin äitinkans aamusta viemään tavaraa kirppikselle. Paikallisille tiedoksi siis, että kallentorin kirppikseltä saa hakee omansa; siellä löytyy kenkien ja vaatteiden lisäks astioita ja muita sisustusjuttuja, koristetyynynpäällisiä ja muuta kivaa! Heitin sinne nopeesti ensimmäisiä turhia asioita mun vaatekaapista, mutta käyn kyllä heti vaatekaapin siivouksen jälkeen heittämässä sinne lisää tavaraa. Pöytä numero 126!!

Oon myös onnellinen Kartell feikkituolin omistaja! Vihdoin viimein löysin lähelle osuvan kopion, jonka hintakaan ei ollu enää niin paha. Meidän talon valmistumiseen on enään viikko ja ekoihin öihin kaks viikkoa, mutta tässä vaiheessa tuokin aika alkaa tuntumaan ihan liian pitkältä.. Aika uskomattomalta musta silti tuntuu, kolme kuukautta sitten sitä ootettiin melkeen yhtä paljon ja nyt aika ei todellakaan oo enää pitkä.

Loma alkaa täältä meidän seudulta veteleen viimesiä ja olokin on sen mukanen, meinaan, mulle maistus uni nyt paremmin ku hyvin. Ehkä en kuitenkaan aio tuhlata viimestä iltaa unten mailla, vaa valvon vielä yhen yön :D Naurattaa, ku lomalla ei vaan oikeesti tuu levättyä yhtään.
_MG_1343 DSCN0640 _MG_1345
Kivaa lauantai iltaa <3