perjantai 30. elokuuta 2013

Let's have a party!

Perjantai ja leijun taivaissa. EN tunne olooni yhtään kauniiks tänään, mutta oon jälleen ihan älyttömän ilonen. Viimevuotinen venetsialaisviikonloppu oli ihan uskomaton ja ehottomasti yks parhaimpia viikonloppuja koskaan. Iida on matkalla mun huomaan viikonlopuks ja me tehään tän vuotisista venetsialaisista vielä huikeempi! Tulin vaan pikasesti kertomaan kuulumiset ja pläänit. Ihan sika kivaa viikonloppua ja toivottavasti tunnet olos kauniiks tänään! Vielä mun fiilikset tiivistettynä yhteen kuvaan: XOXO Olivia


torstai 29. elokuuta 2013

Villimango beauty&spa

Kuten kesän aikana jo jossain vaiheessa kerroin että olin kesätöissä Villimangossa (klik) ja tuohon oikeelle sivupalkeille hyppäskin villimangon logo, ja sitä painamalla pääsee suoraan villimangon nettisivuille. Jos joku ei siis tiedä mikä tää villimango on, niin se on kauneushoitola. Kurkkaa tonne nettisivustolle niin saat vähä leveemmän näkökulman asiasta. Jos huomaatte niin niistä kuvista voi bongata mut vuodelta paita ja peppu ku toimin villimangon mallina, haha :D

Mutta nyt mä hyppään asiaan. Tein siis töitä siellä alkukesästä ja sain loppujen lopuks sit kivat summat rahaa siitä. Mä myin lahjakortteja ja tuotteita, vastailin puhelimeen eli varasin aikoja ihmisille, laitoin hoitohuoneet valmiiks seuraavaa asiakasta varten, siivoilin ja tein hommia mitä eteen sattu. Musta oli ihana nähä kuinka paljo oikeesti nuoria tyttöjä kävi hoidoissa koska ei kaikki todellakaan jaksa huolehtia esimerkiks ihon puhtaudesta ollenkaa. Aiemmin ku mun iho oli ihan super hyvässä kunnossa, en ees koskaan aatellu hoitaa sitä millään erikoisella tavalla, mutta nyt ku epäpuhtauksia ja kaiken maailman näppylöitä puhkee kasvoihin koko ajan, sen huomaa kuinka siitä ihosta on oikeesti huolehdittava. En yksinkertasesti kykene menee nukkumaan jos en oo pessy meikkejä pois.

Nykypäivänä kaikki on niin helppoo. Sä voit käyä ottamassa ripsienpidennykset jos oot valittanu koko teini-ikäs sun lyhyistä ripsistä. Tosi tosi moni nuori ja ihan melkeen kuuskymppisetki kävi ottamassa niitä ripsienpidennyksiä ja niiiin monet tuli niistä kyseleen ja mun sit piti muka osata niistä jotain selittää :D Kynsiäki tehtiin tosi monia päivässä nuoremmille niinku vanhemmillekkin.

Mä oon ollu tosi monenlaisissa laitehoidoissa ja sit ihan rentouttavissa kasvohoidoissa jotka on todellakin auttanu tosi paljo ja puhistanu kasvot ihan älyttömän hyvin. Kannattaa tutustua villimangon hinnastoon ja jos innostuit nii mikset varais jo aikaa? ;>

Vielä tuotteista sen verran, että mulla on itellä käytössä Villimangossa myytävien tuotteiden puhdistusaineet ja meikit sun muut tuotteet. Käytän puhdistusmaitona ja kasvovetenä Guinotin tuotteita, Kosteusvoide tulee bernard cassierelta ja meikit mulla on kaikki artdecolta. Onko teillä ollu mitään kyseisiltä merkeiltä? :)




tiistai 20. elokuuta 2013

It's just a bad day, not a bad life.

Miten musta tuntuu, että joka kerta ku pääsen loikkaamaan onnellisuuteen ja siihen että oon ihan älyttömän ilonen, nii  sit loppujen lopuks kuitenki kaikki paska tulee niskaan kerrallaa. Jokaisella on huonoja päiviä ja ONNEKS se on normaalia, oisin varmaa jo hirttäny itteni ellei ois :D Se tuntuu vaan niin paskalta, periaatteessa koskaan ei voi vaan nauttia. Yllättävää, että hetiku oon päässy bloginki puolelle avautumaan onnellisuudesta nii eiköhän seuraavassa postauksessa lue jotain päinvastasta :D No, se on elämää tää :)

Mun lukijalista täytty toissapäivänä kolmeen sataan ihmiseen mikä on ihan huippua, love you all! Musta on ihanaa ku joku jaksaa aina piristää jollai kivalla kommentilla, ootte ihania! :') Mulla on toi kuvapostaus nyt käynnissä, mutta haluuttekote uudemmat ja miksei vanhemmatki lukijat sen lisäks jonku that's who I am postauksen jossa kerron itestäni enemmän?

Tänää kävin vaan pikavisiitillä Nivalassa kattomassa Wiljamin jalkapallopelin äitinkans ja Iidaki mua kävi siinä moikkaamassa :) Nyt Kuvien jälkeen toivotan kaikille ihania unia ja aurinkoista loppuviikkoa! :>




lauantai 17. elokuuta 2013

Sometime people care too much, I think it's called love.

Onnellisuus on musta ihan mieletön asia. Sillonku tuntee itsensä onnelliseks, nii tuntuu että mikää ei voi tulla sen onnellisuuden esteeks. Mä pakahdun onnesta tällä hetkellä, vaikka koulujutut raastaa mun päätä ja on monta juttua mitkä tuntuu lähes mahdottomilta selvittää, mutta ei ne oo siltikää mun onnellisuuden esteenä. Oon vaa niin ilonen! Mun elämässä on ihan yhtäkkiä palasia loksahtanu vaan kohalleen ja oon niin varma monista jutuista joka tuntuu oikeesti uskomattomalta koska mä oon aina ollu se joka ei oo mistää varma mitä millonki tapahtuu ja nyt varmuus asioista tuntuu niiiiin hyvältä.

Kaikki nää ihmiset mun ympärillä ja sitte yks tietty ihminen saa mut ilosemmaks ku koskaa oon ollu. Rakastan elämää vaikka se välillä potkiiki päähän <3

Älkää antako ton sateen masentaa teijän lauantaipäivää vaa nauttikaa :> Tässä vielä ei todellakaan onnistuneita asukuvia teille pitkästä aikaa.






XOXO, Olivia

torstai 15. elokuuta 2013

Kuvapostaus

Aattelin toteuttaa kuvapostauksen ja jos sä et vielä tiiä mitä se tarkottaa, niin se tarkottaa sitä että sä annat esimerkin mistä otan kuvan esimerkiks hammasharja ja mä kuvaan sen, understandig? :> It's not a big deal joten ideoita kehiin!

ps. huomatkaa oikeella kysely, vastaattehan siihen kiitos :) Se ei muuten sit näy mobiilikäyttäjille!

tiistai 13. elokuuta 2013

Back 2 hell

Loma on virallisesti ohi ja mikään ei estä itkua joka tulee tulemaan vähintään joka toinen kouluaamu ja talvella todennäkösesti joka ikinen aamu. Oli yhtä tuskaa yrittää aamu kaheksalta nousta sängystä ja valmistautua kouluun. SE tuntu ihan kauheelta, kaikki se vapaus on ohi :D Noh tähänki tottuu mutta ei välttämättä mielellään, en vaan halua elää näitä päiviä :d

Ootan syksyä ihan hulluna koska vihaan tätä kesän loppumisvaihetta koska kesän ja syksyn välillä ei tapahu muutaku kirkasta taivasta ja vettä.. Syksy Se on vaa niin hullun kaunis vuodenaika ja kaikista kivoin pukeutumisaika, koska kesällä vihaan sitä liian vähiin vaatteisiin pukeutumista ja talvella taas pukeudutaan ihan liikaa joten syksy on paras aika bootseille ja nahkatakille, nappivalinta ;)

Voisin tappaa itteni tässä hetkessä koska en enää osaa kirjottaa postauksia ja hyppään asiasta aina viidenteen ja tää on hullun rasittavaa vielä valittaa tästä :D Ehkä mä taas opin, eiksnii :dd
Nyt mun pitää yrittää päästä koneelta pois ettei taa mees ihan yöpuuhiks, so, nauttikaa näistä ihanista ja ei niin ihanista koulupäivistä :))) LIFE IS OVER



sunnuntai 11. elokuuta 2013

Stockholm

Tukholmaviikonlopusta kotiuduttu -tosin viikko sitte mutta en ilmeisestikkää saanu katsettanikaa blogin puolelle, mutta tähän niin tulee muutos ku palataan taas normaaliarkeen.

Kuitenki, viikko sitte perjantaina lennettiin Tukholmaan meiän ihanan nuortenporukan kans ja matka oli kyllä kokonaisuudessaan tosi ihana. Shoppailtiin, vierailtiin erinlaisissa seurakunnissa, käytiin Gröna Lundissa ja mitä muuta kaikkee ikinä keksittiinkää. Päivän olisin kyllä vielä voinu viettää kulttuurin parissa mutta sitte vaikka enskerralla, Tukholma oli kyllä niin mielettömän kaunis kaupunki että ei jääny ensimmäiseks eikä viimesekskään reissuks!















torstai 1. elokuuta 2013

Stadikesä

Ihan ensimmäiseks mielettömän iso kiitos kärsivällisyydestä, oon vähä lomaillu taas ja blogi on siks unohtunu täysin :d Nyt kuitenki pääsin kotiutumaan mutta vaan hetkeks, huomenaamulla mä lennänki jo Tukholmaan, #lovinglife <3

Maanantaina aamuviiden herätys ja kuuelta lähti nivalasta juna ylivieskaan ja ylivieskasta matka jatku kohti Espoota Iidan kans. Oltiin jo kahentoista maissa perillä ja käveltiin suoraan meijän yöpymispaikkaan jonka jälkee käytiin tsuumailee sello ja espoon kuumimmat kujat, ja illalla käytiin vielä kattomassa -now you see me ja nousi muuten heti ykköseks mun elokuvalistalla, ihan mielettömän hyvä elokuva!!

Tiistai aamuna hypättiin Leppävaara-Helsinki junaan ja helsingistä lähettiin lautalla korkeasaareen mikä oli taas niiiin kiva kokemus! :-D Mulla ei oo sit ainuttakaan hyvää kuvaa minkäännäkösestä apinasta..
Korkeasaaren jälkee palattiin Helsingin kauppatorille ja juostiin Suomenlinnan lautalle jolla mentiin kattoo millanen se Suomenlinna on :> Jep me oltii kunnon turisteja..












































Keskiviikko päivä pyhitettiinki sit kokonaan shoppailulle, eli ku pyhitettiin shoppailulle nii kamera kävi kädessä ehkä kaks kertaa.. Tänää käytii sellossa vielä kahvittelemassa ja kuuen junalla lähin takas Kokkolaan :) 






































Nyt oon purkanu laukkuja ja pakannu uutta, niinku alussa jo sanoin nii huomenna lennän Tukholmaan ja palaan ison kuvasaaliin kans. Nauttikaa täysillä tästä viikonlopusta <3